Uutisotsikot
Urheilu
Pääkirjoitus | 11.06.2026 09:20
Puhelin kädessä on riski liikenteessä
Keep your eyes on the road, Your hands upon the wheel eli pidä katse tiessä ja kädet ohjauspyörässä, lauloi Jim Morrison The Doors -yhtyeen kappaleessa Roadhouse Blues (1970).
Tuohon aikaan ei ollut matkaviestimiä viemässä kuljettajan huomiota pois liikenteestä. Lain mukaan moottoriajoneuvon kuljettaja ei saan ajon aikana käyttää viestintävälinettä siten, että pitää sitä kädessään. Tämän lisäksi ajoneuvossa ei saa käyttää teknistä laitetta siten, että sen käyttäminen haittaa tai vaarantaa ajoneuvolla ajamista. Häiritsevän käytön kielto koskee kaikkien ajoneuvojen kuljettajia, myös pyöräilijöitä.
Lähes viidesosa suomalaisista on joutunut liikenteessä vaaratilanteeseen, kun kuski on näppäillyt tai käsitellyt puhelinta ajaessaan, selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä. 14 prosenttia kertoi joutuneensa läheltä piti -tilanteeseen ja 3 prosenttia peräänajokolariin tai muuhun onnettomuuteen. Tutkimuksen toteutti Varian.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan joka vuosi sattuu kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, joiden taustalla on puhelimen käyttö. Yleisintä vaaratilanteisiin joutuminen on 25–34-vuotiailla vastaajilla: heistä jopa 24 prosenttia on joutunut läheltä piti -tilanteeseen, 5 prosenttia peräänajokolariin ja 1 prosentti muuhun onnettomuuteen, koska kuskin huomio oli puhelimessa.
Nuorimmat kuljettajat eivät korostu puhelimen käytöstä johtuvissa läheltä piti -tilanteissa tai onnettomuuksissa. Vaaratilanteeseen päätyy todennäköisimmin ruuhkavuosia elävä kolmekymppinen, joka ajaa päiväkodin tai koulun, työpaikan, kaupan ja harrastusten väliä ja yrittää kuljetusrallin keskellä hoitaa asioitaan puhelimella. Riskin aiheuttaa kuormitus, ei kokemattomuus.
Pekka Remes
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 12.1.2026 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.



Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi