Uutisotsikot
Urheilu
Pääkirjoitus | 27.01.2022 08:24
Aluevaltuusto paljon vartijana
Tienoolaisittain sunnuntain aluevaalien tulos jäi laihaksi. Liedon, Ruskon ja Turun pohjoisten osien väkimäärään nähden paikallisten ehdokkaiden äänisaaliit olivat pettymys, ja aluevaltuustoon varsinaisiksi jäseniksi valittiin vain kaksi täkäläistä. Lietolaiset Jukka-Pekka Kuokkanen (kd.) ja Niina Piippo (sd.) ovat molemmat sote-alan ammattilaisia. Lääkäri-taustainen Kuokkanen on toiminut vuosikymmeniä yksityisten terveys- ja hoivafirmojen johdossa, kätilö Piippo puolestaan kädet savessa suorittavassa työssä. Molemmilla on myös vankkaa kokemusta paikallispolitiikasta.
Vaikka läpimenneet ovat varmasti hyviä täkäläisten ihmisten edustajia, nähtäväksi jää, paljonko todellista valtaa tulee. Kunnan edustajia eivät aluevaltuutetut ole, vaan pyrkimyksenä on koko hyvinvointialueen etu. Se voi tarkoittaa tulevaisuudessa myös nykytilanteen heikkenemistä, ainakin kotikuntasilmälasien läpi katsottuna.
Yksi syy tienoolaisittain laimeaan vaalimenestykseen oli puolueiden kärkiehdokkaiden puuttumisessa alueelta. Maakunnassa eniten ääniä keräsivät valtakunnan tason kärkipoliitikot: Li Andersson, Aki Lindén, Petteri Orpo, Annika Saarikko, Ville Tavio. Kunnanvaltuutettua ei tunneta maakuntatasolla, ministeri tunnetaan, minkäs teet.
Toivo sopii laittaa siihen, että tulevat aluevaltuustot toimivat niin kuin määrä on: koko hyvinvointialueen edun puolesta. Pahimmat skenaariot 50 turkulaisvaltuutetusta eivät toteutuneet, eivätkä keskuskaupunkilaiset pääse sanelemaan tulevaa palveluverkostoa.
Matti Lehtonen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi