Uutisotsikot
Urheilu
Pääkirjoitus | 10.09.2020 08:36
Mahdollisuuksien tasa-arvo vaarassa
Suomi on kaikilla mahdollisilla mittareilla yksi maailman onnistuneimmista valtioista ja yhteiskunnista. Tuloerot, koulutuserot ja yhteiskunnalliset asemat eivät ole missään muualla yhtä vähän kytköksissä yksilön perhetaustaan. Tämä on kiistaton tosiasia ja yhteiskuntaa koossa pitävä liima. Mutta kuilu lapsiperheiden välillä laajenee.
Köyhien lapsiperheiden määrä Suomessa on viime vuosina kasvanut. Polarisaatiota hyvin ja huonosti pärjäävien perheiden välillä on, ja huono-osaisuus kasautuu. Maassa on perheitä, joissa ollaan sosiaalitoimen asiakkaita kolmannessa polvessa. Samaan aikaan niissä perheissä, joissa huoltajilla riittää voimavaroja lasten ja nuorten tukemiseen ja eteenpäin potkimiseen, sosioekonominen luokka pystytään yleensä pitämään.
Hyvä huono esimerkki perheiden välisestä eriarvoisuudesta löi kasvoille viime keväänä. Epävirallisten opettajien, rehtoreiden ja nuorisotyöntekijöiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella niissä perheissä, joissa jo ennestään oli hankalaa, oli etäkouluaikoina vielä hankalampaa. Kaikissa perheissä ei riitä jokaiselle lapselle tietokonetta, saati että sen asiallista käyttöä valvoisi vastuullinen aikuinen. Puhutaan sosiaalisista vaikutuksista.
Virus sikseen. Erot lapsiperheiden välillä kasvavat normaalioloissakin, ja kehitys uhkaa tulla kalliiksi monella eri mittarilla. Maissa, joissa mahdollisuuksien tasa-arvoa ei ole pitkään aikaan ollut kuin YK:n raporteissa, esimerkkinä vaikka maailman rikkain valtio Yhdysvallat, kärsijänä ovat lopulta myös ne hyväosaiset. Yhteiskuntarauhaa kun ei voi määrätä.
Matti Lehtonen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi