Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 08.01.2022 11:53
Vahtolainen kuntosaliyrittäjä sai tarpeekseen koronarajoituksista

Vahtolainen kuntosaliyrittäjä Jere Huhtaniemi on pettynyt vallitseviin rajoituksiin, jotka estävät ihmisiä liikkumasta. Samaan aikaan rajoitukset pilasivat kuntosalien tärkeimmän tammikuisen sesongin.
—Jos olisin työnantaja ja irtisanoisin työntekijäni välittömästi ilman korvausta, voisi syntyä jonkinlainen kapina, vahtolainen kuntosaliyrittäjä Jere Huhtaniemi sanoo.
Hän pyörittää Raisiossa Fit Raisio -kuntosalia yhdessä puolisonsa Vilma Huhtaniemen kanssa. Pariskunta kuvailee aluehallintoviraston päätöstä sulkea kuntosalit tammikuun alusta lähtien järjettömäksi. Yrittäjät tekivätkin omat ratkaisunsa tämän myötä.
—Salimme toimii ajanvarauksella jäsenillemme, Jere Huhtaniemi kertoo.
Hän kertoi vaikeasta tilanteestaan ja sen ratkaisusta Facebook-päivityksessä. Päätökselle on sadellut kiitosta ympäri Suomen.
—Sanottiin, että on rohkea veto, kun joku jaksaa vastustaa. Mutta jos porsaanreikä löytyy ja se mahdollistaa vastaavan, on meidän toimittava niin, hän perustelee.
Huhtaniemi perusti kuntosalinsa kesällä 2020 ja se avasi ovensa syyskuussa. Normaalia aikaa sali ei ole päässyt koskaan kokemaan.
—Oli otettava tietoinen riski, sillä tässä on koko omaisuus kiinni.
Tärkein sesonki pilalla
Huhtaniemi sanoo laittavansa kuntosalinsa heti kiinni, jos sille löytyy jokin konkreettinen syy.
—Ravintoloiden riskitaso koronapandemiassa on korkein ja kuntosalien matalin. Korkein taso on osittain auki, mutta meidän tulee olla kiinni. On järjetöntä, että yritystoiminta pitää pysäyttää tästä syystä ja ilman korvauksia, hän sanoo.
Yrittäjä muistuttaa, että turvavälien pitäminen omistamallaan 800 neliömetrin kokoisella kuntosalilla on helppoa, eikä ruuhkia muodostu. Kuntosalilla on ilmastointi ja desinfiointia tehdään perusteellisesti kolme kertaa päivässä.
Kuntosalin kulut kuukaudessa ovat noin 20.000 euroa.
—Kun edellisen sulun aikana sali oli kiinni kuukauden, sain siitä korvausta 2.000 euroa, vaikka korvausten piti olla 70 prosenttia, hän sanoo.
Nyt vallitseva koronasulku sattui yrittäjän mukaan pahimpaan mahdolliseen aikaan. Tammikuu on tunnetusti kuntosalien tärkein sesonki.
—Viimeisen kahden kuukauden aikana laajensimme salia 200 neliömetriä ja hankimme 60.000 euron edestä kuntosalilaitteita. Töitä tehtiin yötä päivää, jotta kaikki olisi valmista parhaan sesongin koittaessa tammikuussa.
Myös se kummastuttaa, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä näytettiin vihreää valoa kuntosalien ja uimahallien aukiololle, sillä ne edistävät ihmisten terveyttä, mutta aluehallintovirasto päätti asiassa toisin.
—Olemme tehneet asiasta Aville valituksen, ja varmasti moni muukin. Toivon mukaan sulku kumotaan jo ennen kahden viikon kulumista umpeen. Siitä huolimatta sesonki on nyt taputeltu, hän toteaa.
Ina Virtanen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi