Paikalliset | 06.02.2026 10:56

Tarvashovilla soitetaan viimeinen keikka

Lions Club Lieto järjestää Tarvasjoella hyväntekeväisyystapahtuman Thrash To Dust - Tarvashovi Finale 16. toukokuuta. Festivaalipaikkana on Tarvashovin ja jäähallin välinen kenttä.

—Idea lähti ennen joulua esihenkilöinfossa istuskellessa. Metallica on esiintynyt Suomessa ensimmäisen kerran 14.12.1984 nimenomaan Tarvashovissa. Nyt Liedon kaupunki on kevään tai kesän aikana purkamassa sen maan tasalle., kertoo Aki Teini LC Liedosta.

Festivaalin pääesiintyjä on Four Forcemen, jossa soittaa muun muassa Taatilan yhtenäiskoulun opettaja Timo Virtanen.

—Four Forcemen koostuu kokeneista muusikoista. Bändi halusi esiintyä ja tykittää kaikki Metallican esikoisalbumin Kill ´Em All -levyn biisit sekä muutaman muun Metallican kappaleen nimenomaan Tarvasjoella, Teini taustoittaa.

Festivaalin liput tulevat virallisesti myyntiin 1. maaliskuuta Lippu.fi:n
kautta. Festivaalia on suunniteltu ikärajattomaksi tapahtumaksi, jossa esimerkiksi anniskelualue on rajattu.

—Väliajalla on tarkoitus näyttää Tarvashovin historiaa, mutta myös Metallican ensimmäisellä Suomen keikalla mukana olleiden muistelmia ja valokuvia.

Festareiden nettisivut ovat valmistumassa osoitteessa www.tarvashovifinale.fi. Tarvasjoelle on Liedosta non stop -kuljetus festivaalin ajan.

—Jos viivan alle jää eurokin rahaa, kaikki tullaan lahjoittamaan tarvasjokelaisille urheiluseuroille nuorten hyväksi, Teini lupaa LC Liedon puolesta.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 12.1.2026 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.