Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 24.06.2021 08:49
Littoistenjärven sinilevätilanne muuttui nopeasti

Littoistenjärven hoitokunnan puheenjohtaja Jukka Hekkilä muistuttaa, että tiedotusta sinileväesiintymistä on syytä seurata.
Juttua muokattu 24.6.
Torstain lehden ilmestymispäivänä Littoistenjärven sinilevätilanne paheni niin, että järvi asetettiin uintikieltoon. Jutussa mainittu rauhallinen sinilevätilanne on siis vanhentunutta tietoa heti tuoreeltaan.
Littoinen Kesäkuun alussa Littoistenjärven osakaskuntien verkkosivuilla todettiin sinilevätilanteen olevan rauhallinen. Reaaliaikaista sinilevän määrää osoittavat mittaukset viivästyivät, kun viime talven jäät rikkoivat mittalaitteiston asentamiseen tarvittavan venelaiturin. Uusi mittalaitteisto pyritään asentamaan kesän aikana.
Aikaisemmin keväällä Littoistenjärven hoitokunta keräsi kuollutta upotuskasvillisuutta pois Kuoviluodon ja Verkatehtaan alueelta.
Sinilevää on toistaiseksi vähän
Littoistenjärven hoitokunnan puheenjohtaja Jukka Heikkilän mukaan järven tilanne on myrkyllisen sinilevän osalta toistaiseksi vakaa. Tällä hetkellä sinilevää on järvessä vähän, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin.
—Sinilevän kehittyminen on pitkälti ilmoista kiinni. Helteet voivat muuttaa sinilevän esiintymistä nopeasti ja paikallisesti, Heikkilä kertoo.
Osittain järven pohjaan jäänyt sakea kasvusto ei estä virkistyskäyttöä, sillä uimarannat pidetään kasvusta vapaana. Kanadanvesiruttoakin järvessä esiintyy, mutta ei haitaksi asti. Ravinto- ja elintilakilpailua aiheuttava vesirutto saa nimensä sen haitallisista ominaisuuksista vesistöille — ei kuitenkaan ihmisille.
Massaesiintyminä vesirutto rajoittaa alkuperäislajien kasvua, vaikuttaa veden laatuun ja aiheuttaa pH-arvojen muutoksia. Suuret umpeenkasvaneet kasvustot ovat lisäksi ikäviä muun muassa kalastajille ja uimareille.
—Kyllä sinilevä on silti vesiruttoa isompi paha. Sinilevä sulkee uimarantoja, mutta vesirutto ei. Rannoille kasaantuessaan vesirutto voi toisaalta aiheuttaa hajuhaittoja, joita vuonna 2015 jonkin verran olikin, Heikkilä selittää.
Kuluttajalla on mahdollisuus ostaa Salofa Oy:n, Turun yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kehittämä sinilevätesti. Kertakäyttöinen sinilevätesti “BlueGreenTest” ilmoittaa tuloksen 15 minuutissa vain muutamasta pisarasta vettä. Jos näyttöön ilmestyy kaksi punaista viivaa, vedessä on sinilevämyrkkyä. Heikkilä muistuttaa, että kaikki sinilevät eivät ole myrkyllisiä.
—Siksi on tärkeää seurata tiedotusta. Vaikka sinilevää ei näy, sitä saattaa silti olla.
Virkistyskäyttö moninkertaistunut
Viitisen vuotta sitten tehty kemikaalikäsittely muutti Littoistenjärven veden kristallinkirkkaaksi, mikä nosti järven valtakunnan otsikoihin saakka. Puhdistuksen jälkeen väkeä on riittänyt rannoilla hyvin, ja kunta tarkkailee sinilevän esiintymistä jatkuvasti. Jukka Heikkilän mukaan mahdollista sinilevää voi tarkastella veden pinnalta myös silmämääräisesti.
—Virkistyskäyttöä on ollut heti veden lämmettyä. Jos sinilevää tulee, siitä tiedotetaan muun muassa merkinnöin uimarannoilla sekä hoitokunnan ja kuntien sivuilla.
Järven rannalla käy lämpimillä ilmoilla jopa tuhat ihmistä päivässä. Heikkilä on mielissään siitä, ettei kasvanut kävijämäärä ole aiheuttanut esimerkiksi merkittävää roskaamista alueilla.
—Hienoa on, etteivät ihmiset sotke ja alueet on saatu pidettyä huomattavan siisteinä, hän kehuu.
Heikkilä näkee parannusta myös Littoistenjärven ympäristön muissa eliöissä. Lisäksi yhä useammat oppilaitokset ja yhdistykset hyödyntävät lähiluontoa.
—Linnusto on monipuolistunut ja lintujen määrä lisääntynyt. Lisäksi kasvillisuuden laatu on parantunut. Huomaa, että virkistyskäyttö on hyvin hanskassa ja yhteistyö eri järjestöjen kanssa pelaa.
Lämpimien kesäilmojen myötä liikkuvuus järven lähellä lisääntyy. Heikkilä muistuttaa, että järvialueen linnut tulisi jättää rauhaan. Lisäksi hän kehottaa ilmoittamaan kunnan ympäristötoimeen, jos alueella havaitsee minkkejä.
—Linnuille tulisi ehdottomasti suoda pesimärauha. Niillä on nyt asuntopula, sillä pesäpaikkoja on hävinnyt. Vaikka Littoisten linnut ovat tottuneet ihmisiin, ei pesintää saisi häiritä, Heikkilä muistuttaa.
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi