Paikalliset | 05.01.2023 09:51

Lietolaisnuori partner-urheilijana Sisu-jengissä

Lietolaisnuori partner-urheilijana Sisu-jengissä

17-vuotias Pihla Jokinen Liedon Ilmarisista on lähdössä ensi kesänä partner-urheilijan ominaisuudessa Berliiniin 17.—25. kesäkuuta järjestettäviin Special Olympics -maailmankilpailuihin.

Special Olympics Finland on saanut kisoihin yhteensä 66 urheilijapaikkaa, yhteensä 13 eri lajiin aina golfista tennikseen ja naisten Unified-jalkapalloon, jossa Jokinen on mukana.

Pihla Jokinen aloitti jalkapallon pelaamisen 12-vuotiaana Liedon Pallon riveissä. Sittemmin joukkue yhdistyi Kaapon kanssa ja nyt hän pelaakin Kaapon Naisten Nelosessa sekä B-tytöissä. Partner-urheilijaksi Jokinen päätyi ystävänsä, 18-vuotiaan Jenni Summasen kautta. Summasen kehitysvammainen sisko osallistui vuonna 2019 Abu Dhabissa järjestettyihin Special Olympics -kisoihin, jonne tämän koko perhe lähti mukaan. Sitä kautta Summanen itse päätyi mukaan lajiin ja sai myös Jokisen innostumaan.

—Olemme treenanneet Pajulahdessa noin kaksi kertaa vuodessa. Leireillä tapaamme pelaajia, joiden kanssa treenaamme ja joita autamme, Pihla Jokinen kertoo.

Partner antaa ohjeita pelin tiimellyksessä

Unified tarkoittaa pelimuotoa, jossa pelaavat vammaiset urheilijat sekä vammattomat partner-pelaajat. Partnerin tehtävä on tukea sekä auttaa urheilijoita niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Kentällä on neljä kehitysvammaista pelaajaa ja kolme partner-urheilijaa.

—Laji on heille tärkeä ja siksi myös maalin teolla on merkitystä, Pihla Jokinen sanoo.

—Katsomme kyllä, ettemme itse tee koko ajan maaleja, mutta pallon saaminen maaliin antaa peliin lisäbuustia, Jenni Summanen jatkaa.

Partner-pelaajat antavatkin kentällä pelaajille verbaalisia ohjeita, kuten mihin heidän kannattaa liikkua ja syötellä palloa. Partnerien avulla peliä voidaan ohjailla ja auttaa sujumaan oikeaan suuntaan ja varmistaa, että kaikki saisivat tarpeeksi koskea palloon. Tsempparin ja auttajan rooli on tärkeä.

—Tavoite on voittaa ja pitää hauskaa, Pihla Jokinen täsmentää.

Ennen kuin pelaajat pääsevät pukemaan sinivalkoiset Suomen peliasut ylleen ja suuntaavat kohti Berliiniä, on edessä on vielä kisaan valmistava leiri.

—Suomen joukkueen nimi on Sisu-jengi. Kaikkiaan meitä lähtee Berliiniin mukaan vähän alle sata henkeä, Jenni Summanen kertoo.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.