Paikalliset | 17.03.2022 07:28

Kanervat hakivat perheenjäseniä turvaan Lietoon

Kanervojen kotona asuu nyt ukrainalaisia sukulaisia. Kuvassa Karina poikineen, Ksenia ja Juri Kanerva tyttärensä Sofian kanssa sekä Olga poikansa kanssa.

Lietolaisten Juri ja Ksenia Kanervan elämässä on tapahtunut viime aikoina paljon. Lietolaisille pariskunta saattaa olla tuttu siitä, että he pyörittävät kotonaan Mäkkylä Mansion house bed and breakfast -majoitustoimintaa. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Ukrainan sota on tullut lähelle perhettä, jonka äiti Ksenia on kotoisin Ukrainasta.

Ksenian vanhemmat tulivat Kiovasta Suomeen jouluksi tyttärensä luo.
—Heillä oli paluulento 7. maaliskuuta takaisin. Kun uutinen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tuli, oli matka peruutettu. Menimme heti ilmoittamaan viranomaisille, että vanhempani jäävät Suomeen, Ksenia Kanerva kertoo.

Viime viikolla Kanervien kotiin saapui lisää sukulaisia Ukrainasta. Juri Kanerva lähti alkuviikosta autolla kohti Ukrainaa rajakaupunki Hrebenneä, josta hän haki mukaansa Ksenian ystävän ja tyttären kummitädin Olgan ja tämän pojan. Lisäksi Ksenian serkku Karina saapui lapsineen Suomeen samaan aikaan Olgan kanssa suoraan rajalta haettuna.

Ukrainan sota koskettaa perhettä valtavasti. Kiovan lisäksi uutisista tutuissa Vasilkovassa ja Buchassa asuu perheen sukua.
—Bucha on kaupunki, jossa räjähti uutisissa kerrottu silta. Isäni sisko asuu siellä ja kylä on täysin tuhoutunut, Ksenia Kanerva sanoo.

Juri Kanerva kertoo, että tuntuu käsittämättömältä, että Euroopassa on käynnissä maasota.
—Se on ollut historiaa ja mennyttä aikaa. Nyt tämä kaikki tapahtuu jälleen maanosassamme, eikä ole enää mustavalkoista elokuvaa.

Viime aikojen tapahtumat ovat olleet rankkoja henkisesti.
—Ihmisen psyyke menee ikään kuin kriisitilaan. Hyvinkin pian viha muuttuu taistelutahdoksi, hän sanoo.

Turvaan viime hetkellä

Juri Kanerva sai tuotua seurueen turvaan Suomeen sopivalla hetkellä. Hän ajoi autolla neljä päivää Puolan rajalle.
—Olgan perhe lähti Kiovan viimeisellä evakuointijunalla kohti Puolaa. Karina ja lapset tulivat itse autolla Kiovasta Puolan rajalle, josta hain heidät.

Junamatka oli äärimmäisen vaarallinen.
—Olgan evakuointijunassa oli varattu vaunuja erityistarpeita vaativille lapsille. Junaa yritettiin tulittaa ohjuksilla, mutta ne eivät osuneet.

Rajalla jonot olivat pitkät. Olga ja tämän poika seisoivat jonossa yhdeksän tuntia.
—Tilanne oli puolalaisten ja ukrainalaisten hallinnassa. Ihmiset kerättiin bussiin, katsottiin, kenellä oli saattajat mukana ja ketkä ohjattiin vastaanottokeskuksiin. Kaikki oli hyvin organisoitua, Juri Kanerva sanoo.

Rajalla oli myös konkreettisesti nähtävissä, minne ihmisten lähettämät vaateavustukset päätyvät.
—Rajat olivat tavaraa täynnä. Vaatteiden vieminen itse Ukrainan rajalle ei välttämättä ole tässä tilanteessa paras tapa auttaa. Tästä tavarasta ei rajoilla ole pulaa, joten apu kannattaa lähettää kansainvälisten järjestöjen kautta. Mitä maa nyt tarvitsee eniten, on rahaa, taistelijoita ja aseita, Kanerva sanoo.

Puolasta he suuntasivat autolla Gdynian satamakaupunkiin, josta he pääsivät rahtilaivalla suoraan Hankoon. Viime viikon perjantaina seurue suuntasi aamulla Hangosta Lietoon, jossa Ksenia vanhempineen odottivat heitä saapuvaksi. Kanervan perheen tytär Sofia tapasi serkkupoikiaan ensimmäistä kertaa elämässään.

Suojassa pommituksilta

Huoli Ukrainan ja ukrainalaisten kohtalosta on jatkuvasti mielessä.
—Ruoka, vesi ja lääkkeet loppuvat. Vaikka pommituksiin ei kuolisi, kuolevat he hitaasti materiaalisen puutteen takia, Ksenia Kanerva sanoo vakavana.

Hänen ystävänsä Olga näyttää puhelimesta videoita kotitalonsa kellarista Kiovasta, jossa kaikki talon asukkaat olivat suojassa.
—Olimme kaikki siellä suojassa. Viidesti päivässä kuului hälytysääni ja kuulimme räjähdyksiä, hän kertoo.

Juri, Olga ja Ksenia keskustelevat Venäjän käynnistämästä sodasta.
—Ukrainassa on ilmeisesti jo pitkään käynyt vakoojasotilaita ilman tunnuksia hakemassa tietoa. Erääseen kylään tuli kaksi venäläistä rakennusmiestä töihin, mutta töitä he eivät juuri saaneet aikaiseksi. Myöhemmin taloista löytyi pieniä radiolähettimiä, jotta ohjuksia olisi helpompi ohjata suoraan niihin. Epäilemme, että Venäjä on suunnitellut iskua jo vuosia, Juri Kanerva sanoo.

—Myös Puola kokee olevansa sodassa. Rajalla käydyissä keskusteluissa kävi hyvin selväksi, että Puola haluaisi liittyä naapurinsa Ukrainan tueksi sotilaallisesti, mutta eivät voi, koska Nato ei tähän uskalla ryhtyä liittouman ulkopuolisen maan kohdalla, hän jatkaa.

Yhdestä asiasta kaikki ovat samaa mieltä.
—Emme vihaa venäläisiä. On kuitenkin olemassa yksi filosofia, jonka mukaan loppukädessä kansa on vastuussa, jos he jättävät vallankumouksen tekemättä. Jos Ukrainan kansa kerran taistelee rohkeasti, on myös Venäjän kansan taisteltava ja uskallettava toteuttaa vallankumouksensa, Kanerva sanoo.

Euroopassa aistii nyt hotelleissa, kaduilla ja ihmisten puheissa, kuinka tavallisen miehen arvostus on noussut terveellä tavalla. Viime kädessä se on isä, se tavallinen mies, joka kääntyy rajalla takaisin ja palaa takaisin kohtaamaan paperilla ylivoimaisen vihollisen.

Nyt Ksenian vanhemmat, Olga, Karina ja lapset asuvat Kanervojen kotona. Tietoa paluusta kotimaahan ei ole. Seuraavaksi mielessä on lasten saaminen kouluun.

Ina Virtanen