Paikalliset | 29.02.2024 10:52

Hiidenvainion päiväkoti väistötiloihin Merttelään

Hiidenvainion päiväkoti väistötiloihin Merttelään

Merttelän entinen koulukiinteistö rajattiin paineseinällä (taustalla valkoinen) kahtia. Varhaiskasvatus sijoitetaan rakennuksen uuteen, 2001 rakennettuun osaan. Kuvassa Ruskon tekninen johtaja Mika Heinonen (vas.) sekä rakennusinsinööri Jussi Vaittinen.

Hiidenvainion päiväkodin väki sijoitetaan huhtikuun alussa Merttelään, koululta tyhjäksi jääneeseen kiinteistöön.

—Merttelään tehdään paikka 63 lapselle, kolmelle ryhmälle, kertoo Ruskon kunnan tekninen johtaja Mika Heinonen.

Varhaiskasvatus tarvitsee väistötiloja, sillä Karhukallion nykyinen päiväkoti puretaan uudisrakennuksen tieltä. Vanha 40 vuotta sitten rakennettu kiinteistö on kärsinyt sisäilmaongelmista sekä ahtaasta pohjaratkaisusta.

Kun Hiidenvainiosta varhaiskasvatus siirretään Merttelään, mahtuu Karhukallion väki Hiidenvainioon.

—Karhukallion rakentaminen aiheuttaa kahdessa päiväkodissa isoja muutoksia, kun Hiidenvainio siirtyy Merttelään ja Karhukallio Hiidenvainioon. Siirto tehdään, koska Merttelä soveltuu vain isompien lasten väistötilaksi, perustelee Ruskon varhaiskasvatusjohtaja Maarit Ketola.

Karhukalliossa toimiva kotaryhmä siirtyy väistöön Satumetsän päiväkodin saliin.

Näillä näkymin muutot tehdään maaliskuun viimeisellä viikolla eli viikolla 13.

—Silloin on pääsiäisviikko ja toivomme, että lapsia olisi silloin vähemmän varhaiskasvatuksessa. Tarjoamme perheille hyvitystä varhaiskasvatusmaksusta, mikäli he pystyvät pitämään lapsen kotona muuttoviikon ajan, Ketola lisää.

 

Liikuntasaliin ryhmätilat

Merttelän entistä koulukiinteistöä pyritään muuttamaan mahdollisimman vähän.

—Tilat Merttelässä ovat varhaiskasvatuksen käytössä vain Karhukallion rakentamisen ajan ja sitten ne palautetaan kolmannen sektorin käyttöön, Mika Heinonen kertoo.

Varhaiskasvatuksella on Merttelässä käytössä noin 400-neliöiset tilat. Ryhmille rukataan pienet ryhmätilat liikuntasaliin.

—Liikuntasali on tarkoitus jakaa neljään osaan väliaikaisilla seinillä, täsmentää rakennusinsinööri Jussi Vaittinen.

Entiseen koulun ATK- ja kirjastohuoneeseen tulee tilat henkilökunnalle, pukuhuoneisiin sosiaalitila ja pyykkihuone. Nykyisten naulakoiden paikalle tulee jakelulinjasto, johon tuodaan ruuat keskuskeittiöltä. Ruokailu tapahtuu ryhmätiloissa.

—Ja vanhasta luokasta tehdään lapsille lepola, Vaittinen lisää.

Ulkoleikkivälineet siirretään Vahdontien puoleisesta päädystä koulun taakse lentopallokentän paikalle. Koulurakennuksen etupuolella sijaitsevat kentät jäävät lasten käyttöön.

Uusi paikka ja muutto tietävät totta kai varhaiskasvatukselle ylimääräistä työtä.

—Henkilökunta on päässyt itse suunnittelemaan tilojen käyttöä ja se on hiukan vähentänyt siirtymisen jännitystä. Olemme olleet päiväkodinjohtajien kanssa alusta asti suunnittelemassa väistötiloja ja saaneet vaikuttaa siihen, että niistä saadaan olosuhteet huomioiden mahdollisimman hyvät ja toimivat. Suunnittelussa on ollut mukana myös ruoka- ja siivouspalvelut, Maarit Ketola jatkaa.

—Uskon että kokonaisuus on sellainen, että se palvelee hyvin väistötilana tämän rajallisen ajan, joka uuden Karhukallion rakentamiseen menee.

 

Tekninen naapuriksi

Merttelän koulu lakkautettiin viime vuonna. Vuosi sitten tehdyssä kuntotarkastuksessa havaittiin rakennusvirheitä, jotka liittyvät muun muassa rakennuksen vanhaan valesokkeliin.

Ongelmat koskevat Mika Heinosen mukaan kuitenkin vain kiinteistön vanhempia osia, eivät 2001 rakennettua laajennusta. Varhaiskasvatus sijoitetaan nimenomaan laajennukseen, jonka terveystarkastaja on vahvistanut lapsille sopivaksi.

—Uudessa ja vanhassa osassa on omat ilmanvaihdot ja lämmitykset, uudessa osassa muun muassa lattialämmitys. Viime kesänä osat rajattiin toisistaan paineseinällä. Tässä on siis ikään kuin kaksi kiinteistöä samassa kiinteistössä, Heinonen kuvailee.

Koulun vanhaa osaa, eli sitä, josta ei tule varhaiskasvatuksen väistötilaa, korjataan ja muokataan teknisten palveluiden käyttöön.

—Tänne tulee pääosin varastoja sekä henkilöstölle taukotilat, kuivaushuone ja suihkut. Tekniseen luokkaan tehdään paja, johon saadaan esimerkiksi tulityöpiste.

Koska kunnan teknisen puolen tilat keskitetään Merttelään, jatkossa varastona ei tarvitse käyttää vanhan kansakoulun (ns. vanhan nuokkarin) pihapiiriä.

Alkujaan pohdittiin, että koulukiinteistön vanhin, 1958 rakennettu osa purettaisiin. Purkuideasta on ainakin toistaiseksi luovuttu. Vanhimmassa osassa sijaitsee asunto, jossa on vuokralaisia.

Tämän vuoden talousarviossa on varattu 150.000 euron määräraha Merttelän koulun muokkaamiseen. Summa kuluu lähinnä teknisten palveluiden konesuojan ja varastotilojen rakentamiseen.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.