Paikalliset | 31.12.2020 07:58

Ulkoliikuntapaikkojen hoito sopeutuu ilmastonmuutokseen

Ulkoliikuntapaikkojen hoito sopeutuu ilmastonmuutokseen

Liedon kunnan liikuntapaikkahoitajat Sami Hyötylä (vas) ja Tommi Kähkönen sekä liikuntapaikkamestari Kai Lagerström vastaavat kunnan kaikkiaan 92 liikuntapaikasta. Halmelan kenttä sai lumipeitteen eilen.

Lieto Koronaepidemia on lisännyt ihmisten ulkoilua, jo siitäkin syystä, että kunnalliset sisäliikuntatilat suljettiin koronarajoitusten takia. Samaan aikaan ilmastonmuutos on tuonut omat vaikeutensa ulkoliikuntapaikkojen hoitoon. Syksyn pimeys on pimeyttä, eikä lumen valoa tule.
—Meillä oli uusi tilanne, kun sisäliikuntapaikat menivät kiinni. Emme osanneet heti reagoida ihmisten ulkoliikunnan tarpeeseen, kertoo Liedon liikuntapaikkamestari Kai Lagerström.
—Iltapäiväkerhoilta tuli palautetta, että kerhot halusivat olla ulkona, joten koulujen lähikentille haluttiin myös valot. Samoin eräät Liedon Pallon joukkueet halusivat valot jalkapallokentille. Kun seurojen harjoitukset loppuivat tiukempien rajoitusten myötä, jäivät jäljelle yksittäiset liikkujat.
Kunnan liikuntatoimeen tulikin palautetta, miksi kenttien valot eivät pala.
—On positiivinen asia, että ihmiset liikkuvat ja että he ovat kiinnostuneet liikuntapaikoista, Lagerström kertoo palautteesta.
Tällä hetkellä Pahkamäen kentällä valot palavat iltaisin maanantaista perjantaihin, Halmelassa valot ovat päällä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, Yliskulmalla maanantaisin.
Keskuskentän tenniskentän ja Tarvasjoen koulun kentän valaistus toimii painonapeilla tarpeen mukaan. Keskuskentän yleisurheilukenttä ja Keisvuoren kuntoportaat ovat iltavalaistuksessa.

Valot päälle painonapista

Kenttien valaistus on muuttumassa siten, että valot saa päälle painonapista. Painonappeja aletaan asentaa vuodenvaihteen jälkeen. Valojen palamisaikoja voidaan ohjelmoida tietokoneella.
—Valot voidaan ohjelmoida palamaan esimerkiksi kaksi tuntia kerrallaan ja niin, että valoja ei saa päälle tietyn kellonajan jälkeen, Lagerström kertoo valojen toiminnasta.
Kun talvi ja lumet tulevat, silloin Halmelan ja Viertolan jalkapallokentillä valot eivät pala.
Valoja ollaan myös muuttamassa LED-valoiksi. Suunnitelmissa on myös, että Viertolan kentälle tulee kaksi uutta valotolppaa ja nykyisiä korotetaan. Valoja voidaan ohjata niin, että kentällä olisi hämärävalaistus, harjoitusvalaistus ja otteluiden vaatima valaistus.

Talven tullessa toimittava heti

Lounais-Suomen talvet vaativat nopeutta. Tarkoittaa sitä, että jos hiihtää haluaa, pitää nousta suksille heti, kun lumi on maassa. Parin päivän päästä lumi voi olla jo sulanut.
Liikuntapaikkamestari ja liikuntapaikkahoitajat saavat nykyään tehdä töitä tarpeen mukaan myös iltaisin ja viikonloppuisin. Näin esimerkiksi luisteluhiihtoura saadaan tehtyä nopeasti. Latujen ajaminen sen sijaan vaatii luistelu-uraa paksumman lumipeitteen.
Tänä talvena uutta on myös se, että jääkiekkokaukaloita ei pystytetä jokaiseen taajamaan.
—Tämä on kokeiluvuosi. Kaukalossa mailapelejä harrastavat joutuvat hieman reissaamaan. Esimerkiksi Liedon littoislaiset löytävät kaukalon Kaarinan puolelta, Lagerström kertoo.
Tämä on yksi tapa sopeutua lauhoihin talviin.
Liikuntapaikkamestarinnlisäksi kunnassa on kaksi liikuntapaikkahoitajaa. Kaikkiaan kunnalla on 92 erilaista liikuntapaikkaa. Liikuntapaikkojen hoidossa kunta tekee yhteistyötä muun muassa kyläyhdistysten ja urheiluseurojen kanssa.

Pekka Remes

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.