Urheilu | 22.10.2020 08:37

Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin

Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin

Mika Ahtiainen panee Metsämäen radan kuntoon vielä 6. marraskuuta ajettaviin raveihin ja siirtyy sen jälkeen Ruotsin Gävleen. (Kuva: Totofoto)

Tienoo Ruotsissa Gävlen raviradalla viikon verran ratamestarin töissä ollut Metsämäen vastaavan pestin hoitaja Mika Ahtiainen muuttaa Ruotsiin. Hän aloittaa 9. marraskuuta Gävlessä.
Ahtiainen sai radan hoidosta myönteistä palautetta, ja kun radalla juostiin lauantaina neljä Ruotsin ennätystä, se oli kova näyttö.
Minkä verran raha vaikutti päätökseen?
—Mitäs luulet? Tarjous oli 50.000 kruunua (5.068 euroa) kuukausipalkkana 40 viikkotunnin töistä. Lisäksi raveista ynnä muusta normaalin työajan ulkopuolisesta työstä maksetaan ylityökorvaus, Mika Ahtiainen kertoi.
Ahtiaisen kanssa Gävlen raviradalla töitä paiskii kolme muuta henkilöä.
—Minun tehtävänäni on vastata radasta ja treenipaikoista, Metsämäessä vuodesta 2016 ratamestarina toiminut Ahtiainen, 47, kertoi.
Hän irtisanoutui Metsämäen ratamestarin pestistä maanantaina.
Turun Hippoksen toimitusjohtaja Eeva Karvonen kertoi, että Metsämäen ratamestarin tehtävä pantiin haettavaksi tiistaiaamuna. Haku päättyy 2. marraskuuta.
Koska töiden jatkamisella on kiire, paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten haastatteluja saatetaan tehdä jo hakuaikana.


Rauli Ala-Karvia

Tamera | 10.05.2021 22:47

Household Mold Remover Gel Quickly And Effortlessly Remove Stains And Mold From Crevices In Your Home! Designed to tackle mold, bacteria, and fungus with gusto! Our formula cleans up the gunk! Keep Your Home Away From The Mold. PROMO BUY 2 FREE 1 FOR NEXT 24 HOURS ONLY! Get it now: homegadget.work Best, Tamera Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Lan | 08.05.2021 05:23

Get The Worlds Greatest Magic Sand Free Beach Mat! Watch sand, dirt & dust disappear right before your eyes! Act Now And Receive A Special Discount For Our Magic Sand Free Beach Mat! Get Yours Here: magicmat.shop To your success, Lan Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Freddie | 29.04.2021 02:53

Good Morning Our Medical-Grade Toenail Clippers is the safest and especially recommended for those with troubles with winding nails, hard nails, two nails, nail cracks, deep nails, thickened nails etc.. Get yours: thepodiatrist.online Thanks and Best Regards, Freddie Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Jamaal | 25.04.2021 05:13

Hi there The ultimate smashing machine! Grinding Coffee Beans, Nuts & Spices in seconds. 50% OFF for the next 24 Hours ONLY + FREE Worldwide Shipping for a LIMITED time Order here: aromaonline.store The Best, Jamaal Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Jared | 17.04.2021 02:18

Good day Trim your dog's nails safely from home. Get it while it's still 50% OFF + FREE Shipping Buy here: pawsafer.shop All the best, Jared Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Chara | 13.04.2021 15:27

Hi there Meet your best Buds - True Wireless Earbuds with amazing sound, convenience, portability, & affordability! Order yours now at 50% OFF with FREE Shipping: musicontrol.online Best Wishes, Chara Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Blake | 05.04.2021 05:52

Hey World's Best Neck Massager Get it Now 50% OFF + Free Shipping! Wellness Enthusiasts! There has never been a better time to take care of your neck pain! Our clinical-grade TENS technology will ensure you have neck relief in as little as 20 minutes. Get Yours: hineck.online Best Wishes, Blake Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Gabrielle | 01.04.2021 08:39

Hey Defrost frozen foods in minutes safely and naturally with our THAW KING™. 50% OFF for the next 24 Hours ONLY + FREE Worldwide Shipping for a LIMITED time Buy now: thawking.online Sincerely, Gabrielle Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Garnet Guenther | 24.03.2021 12:52

Were you aware that website contact page messages like this one can actually be a highly effective way to get more web traffic, sales, video views etc. for your online or offline business? How do we do this? Very simple, we craft an ad for your business and we submit it to millions contact forms on any kind of website you want. Do ads like these work well? You're living proof that they do since you're reading this message right now The best part is, this doesn't cost more than $25 a week! Want to find out more? just send a quick message here: hirthejermain@gmail.com

Vallie | 23.03.2021 15:39

Good day Body Revolution - Medico Postura™ Body Posture Corrector Improve Your Posture INSTANTLY! Get it while it's still 60% OFF! FREE Worldwide Shipping! Get yours here: medicopostura.online Cheers, Vallie Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Reynaldo | 22.03.2021 08:10

Hello EASE YOUR PAIN IN 10 MINUTES EFFORTLESSLY Be Free from Neck Pain Try NeckFlexer & Relieve Neck Pain Effortlessly In 10 Min! Save 50% OFF + FREE Worldwide Shipping Shop Now: neckflexer.online Kind Regards, Reynaldo Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Reta | 20.03.2021 09:48

Morning Wholesale Medical Surgical Masks for both adult and kids - Buy Now as Low as $0.19/mask Shop now: pharmacyoutlets.online To your success, Reta Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Heath | 17.03.2021 11:11

Morning CAREDOGBEST™ - Personalized Dog Harness. All sizes from XS to XXL. Easy ON/OFF in just 2 seconds. LIFETIME WARRANTY. Click here: caredogbest.online Cheers, Heath Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Ute | 11.03.2021 23:51

Good day The complete selection of all Ray-Ban sunglasses styles available online and only 19.99 dollars. Insanely special offer for the next 24 hours only! Get yours here: sunglassusa.online You Won't Want To Miss This! Cheers, Ute Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Dominic | 09.03.2021 20:21

Hey Buy face mask to protect your loved ones from the deadly CoronaVirus. We wholesale N95 Masks and Surgical Masks for both adult and kids. The prices begin at $0.19 each. If interested, please visit our site: pharmacyoutlets.online The Best, Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Rita | 05.03.2021 01:47

Hey, Looking for the Perfect Bed for your Dog or Cat? This Cozy Fur Bed is sooo comfy, and is designed specifically to calm and reduce your pet’s daily anxiety while providing better sleep, resulting in improved overall health, happiness and behavior! (LAST DAY PROMOTION, SUPER SALE) GET YOURS HERE: dogloverclub.store Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Benny | 01.03.2021 01:42

Good Morning Buy all styles of Oakley Sunglasses only 19.99 dollars. If interested, please visit our site: framesoutlet.online Best Wishes, turuntienoo.fi

Edna | 23.02.2021 08:19

You Won't Want To Miss This! Buy N95 Mask only $1.69 each and get 10 pcs of medical surgical masks for FREE. Limited Time Offer! + Fast Shipping! Get yours here: pharmacyusa.online Regards, Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Susan | 07.02.2021 07:47

You Won't Want To Miss This! 50 pcs medical surgical masks only $1.99 and N95 Mask $1.79 each. Only 10 orders left! Get yours here: pharmacyusa.online Enjoy, Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Art | 29.01.2021 03:40

You Won't Want To Miss This! 50 pcs medical surgical masks only $1.99 and N95 Mask $1.79 each. Special Offer for the next 48 Hours ONLY! Get yours here: pharmacyusa.online To your success, Hyvä palaute ja parempi palkka vievät Ahtiaisen Ruotsiin | Turun Tienoo

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.