Paikalliset | 07.05.2020 08:42

Luontopolut eivät kestä kovaa käyttöä

Luontopolut eivät kestä kovaa käyttöä

Nautelankosken länsirannan polku on jouduttu sulkemaan toistaiseksi polun liiallisen kulumisen ja lintujen pesimisrauhan vuoksi

LIETO Koronaepidemian aikana ihmiset ovat löytäneet ulkoilun ja luontokohteet. Esimerkiksi Nautelankosken alueen kävijämäärä on viikonloppuisin noin kymmenkertaistunut verrattuna niin sanottuun normaaliaikaan. Nautelankoski rantoineen on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi.

—Tämänkaltaista käyttöä alue ei kovin monta viikkoa kestä. Nyt jo polut ovat levinneet sivuille, kun ihmiset väistävät vähänkin hankalia paikkoja, on huomannut Härkätien ympäristönsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Peltola.

—Mukana on myös ihmisiä, jotka eivät ole tottuneet kulkemaan poluilla eivätkä osaa kulkea. Nykyisin on lapsiakin, joille polku on uusi kokemus.

Nautelankosken länsirannan polku on jouduttu sulkemaan toistaiseksi.

—Itäpuoli voisi jatkua nyt valmistumassa olevien lisäohjeiden kanssa. Liedon museo seuraa tilannetta.

Hallitus on helpottamassa koronarajoituksia. Ulkoharrastuspaikat avautuvat 14. toukokuuta kokoontumisrajoituksia noudattaen. Miten se käytännössä vaikuttaa ihmisten ulkoiluun, jää nähtäväksi.

Lintujen pesimäaika alkamassa

Nautelankosken alueella pesii lukuisia lintulajeja. Niiden kannalta herkin aika on vasta alkamassa.

—Nautelankoskella on monia matalalla tai maassa pesiviä lintuja, jotka häiriintyvät jo ihmisen läsnäolosta. Tai koiran. Koiran ilmestyminen paikalle saa linnuissa aikaan paniikkireaktion. Siis pelkkä ilmestyminen paikalle voi aiheuttaa pesinnän epäonnistumisen, Peltola painottaa.

Koirien ja muiden lemmikkien ulkoiluttaminen luonnonsuojelualueella on kielletty.

Lintujen kannalta ulkoilupoluilla pitäisi liikkua rauhallisesti, hiljaisesti ja koko ajan eteenpäin kulkien ja ehdottomasti polulta poikkeamatta.

—Sen kieltävät rauhoitussäädöksetkin. Maastoon on ilmestynyt uusia laittomia polkua, joita on pyritty sitä mukaa sulkemaan.

—Nautelankosken polut ovat tarjonneet retkimahdollisuuden monille. Hyvä niin. Käyttäjiä on ollut paljon, ainakin uusista suuri osa on Liedon ulkopuolelta. Nyt vaan käyttäjiä on liikaa.

Lintuharrastuksen voi aloittaa omalta kotipihaltaan. Pihapiirin linnut eivät kuvaamisestakaan paljoa häiriinny.

—Pesät pitäisi jättää kokonaan rauhaan. Emolinnun ajaminen pesästä on piittaamatonta käyttäytymistä ja lainvastaista, Peltola muistuttaa.

Pekka Remes

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.