Paikalliset | 30.12.2019 15:49

Uuttavuotta vietetään selkeässä ja tuulisessa säässä

Uusi vuosi otetaan vastaan lähes koko maassa selkeässä säässä, uudenvuodenpäivänä sataa monin paikoin. Tuuli jatkuu vuodenvaihteen yli kohtalaisena.

Ilmatieteen laitoksen 30. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan uudenvuodenaattona eli tiistaina 31. joulukuuta maamme itäpuolella on voimakas matalapaine. Vettä tai lunta sataa aamulla maan itäosissa. Sateet kuitenkin väistyvät vähitellen itään, kylmempää ja kuivempaa ilmaa virtaa pohjoisesta maan eteläosiin saakka.

—Sää selkenee uudenvuodenaattona laajalti koko maassa illan aikana. Pohjoisen ja lännen välinen tuuli jatkuu kuitenkin kohtalaisena vuodenvaihteen yli, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala.

Lämpötila on vuoden vaihtuessa maan etelä- ja länsiosassa +1 ja -5 asteen välillä, lauhinta on maan lounaisosassa. 

Uudenvuodenpäivänä lännestä lähestyy uusi sadealue, ja maan eteläosaa lukuun ottamatta sataa laajalti. Sateet alkavat jo aamulla länsirannikolla. Samalla Suomeen virtaa lauhempaa ilmaa, ja sateet tulevat sekä vetenä että lumena.

Uudenvuodenpäivänä lämpötila kohoaa maan etelä- ja länsiosassa nollan vaiheille tai muutaman asteen sen yläpuolelle. 

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.