Pääkirjoitus | 19.03.2020 10:00

Annettuja säännöksiä noudatettava

Hallitus totesi tällä viikolla yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus linjasi toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on hidastaa koronavirustartuntojen leviämistä sekä suojella riskiryhmiä.

Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta asti, mutta Suomella on  täysi valmius jatkaa niitä tarvittaessa. Toimenpiteet saatettiin voimaan valmiuslain, tartuntatautilain sekä muun lainsäädännön mukaisesti.

Päätökset on tehty hallitustasolla, mutta koska niillä on eduskunnan tuki takanaan, määräyksiä on jokaisen noudatettava.

Jos vielä viime viikolla vitsailtiin ja vähäteltiin koronaviruksen vaikutuksia, tällä viikolla on käynyt selväksi, miten kovasti virus yhteiskuntaa ja taloutta haavoittaa, jos sen annetaan levitä esteettömästi.

Kuten valtioneuvosto on korostanut, toimia tarvitaan ennen muuta ikääntyneiden ja muiden riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Niitä tarvitaan myös siksi, että kaikki eivät sairastuisi samaan aikaan, koska silloin yhteiskunnalle tärkeät toiminnot, jotka liittyvät terveyteen ja turvallisuuteen, voisivat vaarantua.

Virukset siirtyvät ihmisestä ihmiseen. Sen vuoksi lähikontakteja esimerkiksi kauppaliikkeissä tulee välttää. Tulee välttää myös vierailuja hoitolaitoksissa tai iäkkäiden luona ilman polttavaa syytä. Kiellettyjä ovat niin ikään yli 10 hengen yleiset kokoontumiset.

Koska koulut on suljettu ja oppilaat siirretty etäopiskeluun, vanhempien kasvatusvastuu korostuu. Huoltajien tulee seurata, että opinnot kotona sujuvat samassa laajuudessa kuin koulussa. Ja sekin on hyvä varmistaa, että kotona todella ollaan, eikä huinita porukoissa pitkin kyliä.

Vaikka rajojen kiinni laittaminen koskee Suomen ulko- ja sisärajoja, rajat täytyy olla myös ihmisillä itsellään. Epidemian haittojen torjuminen ja kotimaan saaminen normaalitilaan on jokaisen yhteinen asia.

Rauli Ala-Karvia

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.