Uutisotsikot
Urheilu
Pääkirjoitus | 07.05.2019 09:16
Hallitusohjelmaan toivotaan yhtä ja toista
Tässä vaiheessa, kun sovitellaan palikoita siitä, mitkä puolueet muodostavat hallituksen, uuden hallituksen ohjelmaan tulee joka suunnalta paineita. Järjestöt lobbaavat avoimesti ja piilotellummin niitä asioita, jotka ehdottomasti pitäisi saada hallitusohjelmaan.
Taloutta ja ilmastonmuutosta koskevat kysymykset ovat keskeisiä, tieteen puolesta järjestettiin marsseja, logistiikka-ala haluaisi tierahoitusta ylemmäksi, ja maan ulkopuoleltakin tulee toivomuksia siitä, mistä tulevat miljardihävittäjät tukisi hankkia.
Toiveet eivät ole aivan yhteismitallisia, sillä eilen Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esitti vaatimuksenaan, että vapaa-ajan kalastuksen edistäminen otetaan hallitusohjelmaan. Perusteluna on, että vapaa-ajankalastuksessa liikkuu huomattavia rahavirtoja ja sen tuottamat terveyshyödyt ovat merkittäviä.
Melkein kaikkia asioita voidaan perustella sillä, että ne ovat tärkeitä ja edistävät jotain. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön alleviivaa, että suomalaiseen elämänmuotoon, kulttuuriin ja ja luontosuhteeseen olennaisesti kuuluva vapaa-ajankalastus on merkittävässä osassa aktivoimassa ihmisiä liikkumaan ja edistämään työssä jaksamista. Terveellisen lähiruoan lisäksi vapaa-ajankalastus tuottaa sen harrastajille ja yhteiskunnalle sosiaalista, kasvatuksellista ja taloudellista hyötyä.
Samaa voisi sanoa vaikkapa hevosurheilusta: "terveellisen lähiruoan lisäksi se tuottaa sen harrastajille ja yhteiskunnalle sosiaalista, kasvatuksellista ja taloudellista hyötyä". Valtioneuvostossa on perinteisesti ollut hevosurheilun puolesta puhujia. Nyt tosin näyttävimmästä kärjestä terä tylstyi, kun ex-ministeri ja Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Juha Rehula (kesk.) ei päässyt eduskuntaan. Hippoksen puheenjohtajan paikka on totuttu näkemään keskustan läänityksenä. Puheenjohtajina ovat toimineet Kauko Juhantalo, Kalevi Hemmilä, Mauri Salo ja Mika Lintilä. Puolueen nitkahdus voi näkyä myös uuden hallituksen hevosmiespolitiikassa.
Vaikka politiikan mandaatit tulevat vaaleista, jotain hämmennystä saattaa aiheuttaa se, että tuoreimman gallupin mukaan eduskunnan suurin puolue on menettänyt gallupasemansa. Ja mitä ilmeisimmin sen vuoksi, että puheenjohtaja palasi sairauslomaltaan johtamaan puoluetta ja myös hallituksen muodostamista.
Rauli Ala-Karvia
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi