Pääkirjoitus | 25.04.2019 08:43

Houkutuksia maksuhäiriöihin on liikaakin

Sellaiset ihmiset, jotka muistavat 1990-luvun taitteen talouden notkahduksen ja sitä myötä lukuisat traagisetkin ylivelkaantumistapaukset, ovat aivan viime vuosiin saakka suhtautuneet erityisen varovasti huolettomaan lainanottoon. Myös pankit kävivät kriisin jälkeen uusien laina-asiakkaiden kanssa tiukat keskustelut siitä, mitä velan ottajilta edellytetään, että lainojen takaisinmaksu onnistuisi.

Viime vuosina lainarahan tarjoajiksi on ilmestynyt muitakin kuin perinteiset pankit ja vakiintuneet luottokorttiyhtiöt. Vaikka pahin pikavippihysteria on saatu aisoihin, edelleen ihmisellä on mahdollisuus velkaantua hyvinkin nopeasti — eivätkä ne korot ole kohtuullisia.

Asiakastieto Groupin mukaan maksuhäiriöisten määrä on kasvanut vuoden takaiseen verrattuna selvästi. Maksuhäiriöisiä henkilöitä on tällä hetkellä 383.500. Vaikka alle 25-vuotiaiden maksuhäiriöisten määrä on hieman laskenut, on monen nuoren kohdalla tilanne kuitenkin sellainen, että suurin osa tulevaisuuden eväistä on syöty vuosikausiksi eteenpäin. Pahin tilanne on silloin, jos ihminen nostaa kädet pystyyn ja sanoo, että antaa olla.

Asiakastieto Oy:n kokemuksen mukaan monen nuoren maksuhäiriö johtuu siitä, että omaan ongelmaan ei ole osattu kysyä apua ajoissa. Kun laskuja alkaa kasaantua ja niitä maksetaan velkarahalla, tilanne ei ainakaan helpota. Kymmenkunta pientä osamaksukauppaa tuntuvat erikseen otettuina karkkirahoilta, mutta kun ne kaikki lankeavat maksettaviksi, laskuista ei ilman hyvää palkkaa selviä.

Maksuhäiriömerkinnän saa, jos ei maksa laskua muistutuksista ja mahdollisesta perinnästä huolimatta. Maksuhäiriön saa nopeimmillaan noin kahdessa kuukaudessa, mutta monessa tapauksessa sen saaminen kestää noin puoli vuotta.

Olisi sen parempi, mitä nopeammin ihminen saisi maksuhäiriömerkinnän. Merkintä pysäyttää tehokkaasti uuden velan ottamisen ja estää luotollisten sopimusten tekemisen. Vakka se kurjalta tuntuukin, se on monesti ainoa keino pysäyttää hallitsematon velan otto.

Rauli Ala-Karvia

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta!