Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 06.02.2026 11:01
Ypsilon saa tilaelementin hiihtolomaviikolla

Yli-Maarian monitoimitalo Ypsilonin ympäristö on ollut jo useamman viikon työmaata.
Pohjoispuolella paalutukset on tehty, kehikko valmis. Parkkipaikkaa on rakennettu Vakiniitun metsän eteläpuolen joutomaalle, ja Kukkamaariantien varresta on kaivettu kaukolämpöputket esille.
Kaikki tähtää viikkoon kahdeksen. Tällöin koululaiset lomailevat, joten on hyvä ajankohta siirtää kaksikerroksinen ja tuhatneliöinen tilaelementti Halisista Ypsilonin kylkeen.
—Siirto tehdään hiihtolomaviikolla, mikäli vaan keliolosuhteet sallivat, lisää Turun kaupungin rakennuttajainsinööri Soili Oksanen.
—Lähinnä nosturin käytön takia toivotaan, ettei lämpötila laske yli 20 pakkasasteeseen tai sada vettä.
Vuonna 2019 valmistuneessa Ypsilonissa on alkamassa remontti, ja tilaelementti tulee toimimaan sen ajan koulun väliaikaistilana. Vastaavassa virassa elementti oli Halisissa.
Paikoilleen tuonnin jälkeen menee vielä muutama kuukausi ennen kuin se saadaan koulun käyttöön. Sähkön, veden ja lämmön kytkeminen vie aikansa, samoin kalustaminen.
—Todennäköistä on, että koulu saa lisätilan käyttöönsä huhti—toukokuussa. Kesän aikana päästään sitten rakentamaan varsinaiseen kouluun toivottuja väliseiniä, Oksanen jatkaa.
Kaiken kaikkiaan työmaa on edennyt tähän asti hyvin. Tilaelementin perustuksia varten tarvittiin hieman odotettua enemmän paalua.
—Toki näin talviaikaan on täytynyt tehdä maanrakennuksessa sulatustöitä, mutta se ei ole ainakaan toistaiseksi hidastanut työmaan etenemistä.
Vaikka pihalla on mylläkkä, sisällä arki rullaan tavalliseen tapaan. Remontti ei ole vaikuttanut Ypsilonissa sisällä oikeastaan mitenkään, kertoo Yli-Maarian yhtenäiskoulun rehtori Marianne Ulf-
stedt. Esimerkiksi työmaasta syntyvä ääni ei ole häirinnyt.
—En ole kuullut, että vaikkapa paalutus olisi haitannut opetusta tai oppilaiden keskittymistä.
Ulkona pihalla muutos on tietysti suuri. Osa välituntipihasta on jouduttu rajaamaan pois.
Koska tilaelementti sijoitetaan Ypsilonin pohjoiskylkeen, henkilöstön parkkipaikat on siirretty Paakarinkadun puolelta Kukkamaariankadulle.
—Jonkin verran on ollut haasteita henkilöstön pysäköinnin kanssa, sillä uusi parkkialue ei ole vielä valmis, Ulfstedt jatkaa.
Soili Oksanen arvioi, että parkkialue valmistuu kokonaisuudessaan kesän aikana.
Kukkamaariankadun varren vierasparkkipaikka, joka on tarkoitettu esimerkiksi päiväkotiin lapsensa tuoville, on tavallisesti käytössä. Huoltajille ei ole normaalistikaan pysäköintipaikkoja Paakarinkadun puolella.
Koska remontit ovat päällänsä, Ulfstedt peräänkuuluttaa erityistä malttia liikenteeseen. Kaukolämpötyön etenemisen mukaan esimerkiksi Kukkamaariantien suojatie vaihtaa paikkaa.
Suurin hässäkkä on aamukahdeksalta, kun on työmaaliikennettä ja liikkeellä koululaisia ja henkilöstö sekä lapsia tuodaan päivähoitoon.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 12.1.2026 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.



Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi