Paikalliset | 27.05.2022 08:05

Tilat buukattu ja kakkutilauksia tulee — tuleva kesä näyttää juhlavalta

  • Vanhalinnan Puimalan takana on mystinen metsälampi.

  • Kahvila Namian yrittäjä Eini Kilpeläinen leipoo kakkuja tilauksesta niin paljon kuin ehtii.

  • Vanhalinnan kartanon juhlasali on tunnelmallinen ja näyttävä. Vanhalinnan toiminnanjohtaja Lauri Viinikkala avaa Puimalan ovet.

Lieto Juhla-alalla tilanne alkaa kahden todella epävarman koronavuoden jälkeen näyttämään valoisammalta. Epävarmuudet ovat näkyneet esimerkiksi suurissa tapahtumajärjestelyissä, kuten musiikkifestivaaleissa. Samoin niitä on näkynyt pienempien juhlatilojen varauksissa. Nyt rajoitusten poistuttua ja kesän suurimman juhla-ajan lähestyessä tarvetta juhlatiloille ja -herkuille on taas.

Vahvasti juhlatilojen varauksilla toimintaansa pyörittävälle Vanhalinnan kartanolle tilanne on positiivinen.

—Kesä näyttää hyvältä varausten suhteen. Kaikki viikonloput on käytännössä täynnä, kertoo toiminnanjohtaja Lauri Viinikkala.

Vanhalinnassa järjestetään hyvin monipuolisesti erilaisia tilaisuuksia syntymäpäivistä muistotilaisuuksiin ja valmistujaisjuhlista häihin. Niitä järjestettiin Vanhalinnassa koronaepidemian edetessä välillä enemmän, välillä vähemmän. Esimerkiksi kaksi edellistä kesää olivat pitkälti normaalit. Tosin Viinikkalan mukaan osallistujamäärät olivat usein isommissa juhlatiloissa paljon sallittua pienempiä.

Talvikaudella ei tilaisuuksia juuri ollut ollenkaan. Myös viime vuoden pikkujoulukausi oli hiljainen.


Tunnelmallisuutta luonnon läheisyydestä


Vanhalinnassa on vuokrattavissa kolme eri juhlatilaa: 1930-luvulla valmistuneen kartanon juhlasali, kartanon kivinavetta sekä vanhaan latoon tehty juhlatila Puimala. Tiloihin tulee varauksia kaukaakin, jopa Lapista asti. Puimala on suosittu isommissa häissä ja on tunnelmaltaan hyvin erilainen kartanon juhlatilaan verrattuna. Tilaan mahtuu parhaimmillaan 120-henkinen juhlaseurue.

—Eri tiloja vuokraavat erilaiset ihmiset. Puimalassa ihmisiä vetää luonnon läheisyys, kun taas juhlasali on tunnelmallinen ja näyttävä, Viinikkala pohtii.

Puimalassa luonnonläheinen tunnelma välittyy, kun ladon takaovet avataan. Ovien takana piilee metsälampi, joka voisi tunnelmansa puolesta olla suoraan Aili Somersalon Mestaritontun seikkailuiden sivuilta.

Vanhalinnan hieman ennen koronan alkua lanseerattu pakohuonekin on onnistunut löytämään asiakkaansa kevään edetessä ja rajoitusten hellittäessä. Pelaajia huoneessa on käytännössä viikoittain. Kuitenkaan yksi asiakasryhmä ei ole vielä ehtinyt käymään kartanossa vierailuilla niin paljon kuin toivottaisiin.

—Luokkaretkiä ei ole ollut ja muutenkin kouluista on vierailuja vähemmän, vaikka joitain ryhmiä on ollutkin, Viinikkala kertoo.


Kakkutilauksia enemmän kuin ehtii tehdä


Vuokrattavien tilojen lisäksi myös tarjoiltavien ruokien ja herkkujen kysyntä on kasvussa alkukesän kiireisen juhlakauden lähestyessä.

—Kakkutilauksia olisi enemmän kuin ehtii tekemään, kertoo kahvila Namiaa Liedossa pyörittävä yrittäjä Eini Kilpeläinen.

Namiasta tilataan viikottain kakkuja erilaisiin tilaisuuksiin ja kahvilassa järjestetään myös aktiivisesti esimerkiksi rippi- ja ylioppilasjuhlia sekä syntymäpäiviä. Pääpainon Kilpeläinen haluaa kuitenkin pitää kahvilatoiminnassa, sillä hän on käytännössä kahvilalla yksin ja leipoo myös itse kahvilan tuotteet. Lisäksi pienet tilat estävät laajemman pitopalvelutoiminnan ylläpitämisen.

—Jos olisi enemmän tilaa ja työntekijöitä, niin voisi panostaa siihen enemmän, Kilpeläinen toteaa ja kertoo vastaavansa tilauksiin niin usein kuin ehtii muulta toiminnalta.

Yksin kahvilassa työskentelyssä oli myös etunsa koronan tuomien rajoitusten aikana, kun Kilpeläisen ei tarvinnut miettiä lomautuskysymyksiä toiminnan hiljentyessä. Vuoden 2021 kevättä lukuun ottamatta, jolloin kahvila oli lyhyen aikaa kiinni, Kilpeläinen piti toiminnan koko ajan käynnissä ja myös kakkuja haettiin kahvilalta rajoituksista huolimatta. Kuten Vanhalinnankin kohdalla, olivat kesät myös Namiassa pitkälti normaaleja. Kilpeläinen kiittääkin asiakkaita tukemisesta siinä, että kahvila pärjäsi olosuhteisiin nähden hyvin.

Etenkin lietolaiset asiakkaat ovat löytäneet Namian tuotteet. Juhliin tilattavista tuotteista voileipä-, juusto- ja täytekakkuja menee paljon. Namian tunnetuimmat tuotteet ovat kuitenkin kakkuvalikoiman ulkopuolella.

—Meidän munkit ja pullat on tosi suosittuja, Kilpeläinen kertoo.

Nuutti Ruokangas

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.