Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 06.07.2023 10:53
Tammentuvan lämmitys öljystä maalämpöön
Tammentuvan päiväkodissa tehdään parhaillaan lämmitysjärjestelmän muutosta. 1960-luvulla rakennetun kiinteistön öljylämmitys korvataan maalämmöllä.
Maalämpöjärjestelmän rakentaminen on vaatinut kaivojen poraamista ja kaivannot vaakaputkien asennukseen. Jonkin verran tehdään sähkösaneerausta, ja muun muassa liittymäkaapelin kokoa joudutaan kasvattamaan.
Ja kun kerran maa on auki, tehdään muutakin.
—Samalla on uusittu kiinteistön päädyssä oleva salaoja sekä parannettu kattosadevesien viemäröintiä, kertoo Liedon kaupungin rakennuttajapäällikkö Ville Kivimäki.
Käyttäjäkunnalle konkreettisin muutos lienee kuitenkin remontin yhteydessä saneerattava leikkipiha.
—Alapihalla vanhat hiekkalaatikot ja muut on jo viety pois ja vaihdettu uudet tilalle.
Liedon Asemalla sijaitseva varhaiskasvatusyksikkö pääsee toimimaan taas alkusyksystä. Kivimäki tuumii, että joitain viimeistelyjä saattaa jäädä syksyyn.
—Mutta ne ovat sellaisia töitä, joita pystytään tekemään, vaikka kiinteistön käyttäjät ovat paikalla. Äänekkäimmät purku- ja asennustyöt toteutetaan nyt kesä-heinäkuussa, syksyllä tehdään niin sanottuja hiljaisempia hommia.
Pääurakoitsijana Tammentuvan remontissa on Saariston Kaivonporaus Oy.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi