Paikalliset | 25.11.2021 08:14

Ruskon talousarvio puoli miljoonaa alijäämäinen

Ruskon talousarvio puoli miljoonaa alijäämäinen

Ruskon kunnan talousarviota keskiviikkona esittelivät kunnanhallituksen puheenjohtaja Jussi Helesvirta (vas.), tekninen johtaja Mika Heinonen, kunnanjohtaja Kari Lehtinen ja hallintojohtaja Ismo Airinen. Puolen miljoonan alijäämäinen tulos mahdollistui edellisten vuosien positiivisten tulosten ansiosta.

Ruskon kunnan talousarvio vuodelle 2022 esiteltiin keskiviikkona. Tilaisuuden avasi kunnanhallituksen puheenjohtaja Jussi Helesvirta (kok.).
—Sote-budjetti on Raision kanssa yhteinen ja siihen liittyvä kasvu oli suurin pulma. Olimme kuitenkin yksimielisiä asioista. Tilikauden tulos on 650.000 euroa alijäämäinen.

Helesvirran mukaan yleishallinnollinen tavoite on, että kolmen peräkkäisen tilikauden tulos olisi ylijäämäinen. Tämä toteutuu, kun mukaan lasketaan vuosien 2020—2021 positiivinen tulos, joka mahdollisti tämän tyyppisen suunnittelun.
Ruskon suurin investointi on Maunun koulun 3,5 miljoonan euron hintalapulla varustettu remontti. Helesvirran mukaan normaalisti vastaavat investoinnit olisivat alle kaksi miljoonaa euroa. Koulun remontista huolimatta lisälainalle ei ole tarvetta.
—Kasvukatetta on 8,7 prosenttia. Se on selkeä panostus kuntatalouden suuntaan.

Lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja kertoo terveyskeskuksen saavan uuden lääkärin, jolle on tällä hetkellä selkeä tarve.
—Myös tuleviin lakimuutoksiin valmistaudutaan ja kolme lastenhoitajan paikkaa muuttuvat varhaiskasvatusopettajan vakansseihin. Lisäksi digitalisaatioon panostetaan iPadein.
Hyvinvointipuolella panostetaan etsivään nuorisotyöhön. Varhaisen avun palveluissa Nanny-tyyppinen toiminta jatkuu.

Kouluremontti ja sote haasteina

Ruskon kunnanjohtaja Kari Lehtinen kertoi puheenvuorossaan koulun laajennushankkeen käsittävän kaksi kolmasosaa investointibudjetista. Loput summasta hyödynnetään kunnallistekniikkaan ja pienempiin hankkeisiin.
—Lainaa ei olla ottamassa lisää. Asukasta kohden laina on 1.209 euroa ja määrä on kilpailukykyinen moniin kuntiin verrattuna.
Kaavoituspuolella kulunut vuosi oli tonttimyynnin saralla hyvä.
—Ketunluolan alueelle on alkanut kaavoitus ja näin ollen tonttitarjontaa on luvassa ensi vuodelle. Ahola-Ojannon asemakaava valmistuu, samoin Vahdon Niittylän asemakaava koulun läheisyydessä.

Myös Valkeavuoren kunnallistekniikka on menossa kilpailutukseen ja luvassa on 26 uutta tonttia, jotka tulevat loppukesästä myyntiin.
Hallintojohtaja Ismo Airinen kartoitti budjetin isoa kuvaa.
—Veroprosentti ja kiinteistöveroprosentti pysyvät entisellään. Olennaisia palveluja ei leikata. Reilussa kolmessa vuodessa kunnan pitkäaikaiset lainat, joita on vajaat kaksi miljoonaa, tullaan maksamaan pois. Lyhytaikaista lainaa on jäljellä kuusi miljoonaa euroa. Taseessa vanhaa pääomaa on jäljellä 15 miljoonaa, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet tehdä ensi vuonna alijäämäinen esitys.
Talousarvion hyväksyy tai hylkää lopullisesti kunnanvaltuusto ensi maanantain kokouksessaan.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.