Paikalliset | 01.02.2024 11:16

Rockisti, muttei överisti

Rockisti, muttei överisti

Operatiivinen tuottaja Henri Mäentaka ja tapahtumajärjestäjä Henri Kulmala, taustalla ilmakuvaa viime kesän SmugglerRockin yleisömerestä.

United Festivals Oy:n järjestämä SmugglerRok järjestetään 2.—3. elokuuta Liedon keskustassa Laurin kentällä. Festivaali juhlii kymmenettä juhlavuottaan ja on julkaissut jo kaikki esiintyjänsä.

Tapahtuman järjestämisestä vastaavan United Festivals Oy:n Henri Kulmala kertoo festivaalin perinteisen ajankohdan olevan elokuun alussa, mutta edelliskesänä se poikkeuksellisesti järjestettiin jo heinäkuussa.

—Elokuu on kuitenkin ajankohtana parempi, kun lomat ovat ohi ja ihmiset palanneet mökeiltä. Pimenevässä illassa myös artistien lavaefektit näkyvät paremmin, hän kertoo.

Suomen festivaalimittakaavassa SmugglerRok kuuluu keskikokoisten festivaalien sarjaan. Viime kesänä se onnistui tavoittamaan yleisöä 4.000 hengen verran festivaalipäivää kohden. Määrä on suuri, sillä Laurin kentälle mahtuu yleisöä maksimissaan 5.000 hengen verran.

—Vaikka valtaosa kävijöistä on lietolaisia, tulee Turusta myös paljon porukkaa. Oli myös hienoa, että viime kesänä molemmat päivät vetivät tasaisesti yleisöä. Se on järjestäjänkin kannalta hyvä asia.

 

Kotimaisia nimiä

SmugglerRokissa nähdään tänä kesänä kotimaisia artisteja. Perjantaina lavalle nousevat Juha Tapio, Maija Vilkkumaa, Arttu Wiskari, Anssi Kela ja Roope Salminen & Koirat. Lauantaina vuoronsa saavat Uniklubi, Battle Beast, Erja Lyytinen, Jannika B ja Michael Monroe.

—Pyrimme pitämään SmugglerRokin rock-henkisenä festivaalina. Joskus sen kanssa on käynyt jopa överit, Kulmala naurahtaa.

Melodista metallimusiikkia soittava kotimainen Battle Beast on vieraillut Liedossa pari vuotta sitten. Yhtye keikkailee Kulmalan mukaan Suomessa harvakseltaan, joten kiinnitys Lietoon oli odotettu.

—Huippukitaristi Erja Lyytisen saaminen festivaaleille oli myös spesiaali juttu, hän jatkaa.

Artistikattauksen suunnittelussa on huomioitu, ettei yleisöä karkoteta liiallisella hevillä ja rockilla.

—Joku varmasti kirjoittaa someen ja ihmettelee, missä rokkibändit ovat. Jos kuitenkin halutaan, että väkeä saapuu, ei voida tehdä metallifestareita, Kulmala selvittää.

SmugglerRok vetää rajansa kuitenkin siihen, että artistivalinnoissa ei nähdä rap-musiikkia.

—Suomipop ja -rock ovat vahvoilla. Olemme myös pitäneet huolen, että molemmat festivaalipäivät ovat tasavahvoja, eikä ole varsinaista pääpäivää, hän jatkaa.

 

Pieniä uudistuksia

Ensi kesänä alueen toisella lavalla soitetaan musiikkia päälavan roudaustaukojen ajan. Käytäntö sai kiitosta jo viime kesänä.

VIP-ruokailussa nähdään puolestaan paikallista väriä, sillä ruokailusta vastaa Mon’s Kitchenin vahtolainen Elmeri Mäki, joka on tuttu Liedon kaupungintalon lounaspaikasta catering-toimintansa lisäksi.

—Uskon, että Elmerillä on omia ruokafanejaan. Samalla VIP-ruokailua päästään monipuolistamaan, Henri Kulmala sanoo.

Ensi kesän tavoitteeksi Kulmala on asettanut sujuvamman paluukuljetuksen järjestämisen.

—Kun lähdetään kotiin samaan aikaan, syntyy taksijonoja. Tänä kesänä kuljetuksiin panostetaan vielä enemmän, hän lupaa.

United Festivals Oy järjestää kesän aikana kaikkiaan kymmenen eri festivaalia, joista seitsemän sijoittuu Varsinais-Suomeen.

—Kesästä kymmenen viikonloppua on yhtä festaria. Joka tapahtumassa on kuitenkin se oma juttunsa. Se erottaa ne toisistaan, vaikka osittain samoja esiintyjiä niillä nähtäisiinkin.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.