Uutisotsikot
Urheilu
Urheilu | 03.11.2022 14:29
Paattisten Pamaus järjesti kaksipäiväisen futsal-leirin

Paattisten Pamauksen alkuperäisenä tarkoituksena oli järjestää fultsalin syyslomaturnaus, koska Turussa lapsille on vähän liikuntatarjontaa syysloman aikana. Kaikki Turun ja lähialueen jalkapalloseurat eivät järjestä syyslomalla ohjelmaa, mutta yhtäläinen puute on myös futsalin puolella, sillä futsal-kausi ei ole vielä monessakaan seurassa päässyt alkamaan.
—Pienen arpomisen jälkeen päätettiin jättää muut futsal-seurat ulkopuolelle ja järjestää avoin tapahtuma lapsille Moision liikuntahallissa, kertoo Alpo Kraama Paattisten Pamauksesta.
—Lapsia riitti tapahtumaan, ja yhteistyö myös paikallisten yritystenkin kanssa toimi hyvin. Aamut alkoivat puurolla Moision ST1: ssa, jossa Kikka oli loihtinut poikkeuksellisesti tarjolle myös aamupalavaihtoehdon.
Päivällä pelaajat kävivät samassa paikassa syömässä lounaan, ja samalla ruokakin ehti hieman laskea kävellessä takaisin pelaamaan.
—Välipalaksi oli laatikollinen banaania, joka saatiin tilattua kätevästi Jäkärlän K-kaupasta.
Tapahtuma onnistui hyvin. Todennäköisesti Pamaus Jr Futsal -joukkue sai vahvuuteensa kolme uutta pelaajaa. Joukkue on harjoitellut jo pari vuotta.
—Tänä vuonna ydinporukka päätti osallistua myös Palloliiton sarjapeleihin. Mikäli pelit luonnistuvat hyvin, on joukkueen omissa käsissä päästä pelaamaan kevään futsalin SM-mitaleista.
Leirin viimeinen päivä huipentui Exercise Mastersin liikkuvuusharjoiteisiin, joita tuli vetämään nuorten taekwondon olympiavalmentaja Jarkko Mäkinen. Lapset saivat hyvän tuntuman liikkuvuusharjoitteisiin ja miten pienellä vaivalla voi saada nopeastikin tuloksia aikaiseksi.
Sarjakausi alkaa
Pamaus Jr Futsal -joukkueen ensimmäinen sarjapeli pelataan kotipelinä sunnuntaina 6. marraskuuta Peltolan salissa, koska Turun pohjoisen alueen salit eivät täytä pelikenttien minimikokojen vaatimuksia.
—Joukkue on treenannut Moision ja Ypsilonin saleissa, mutta pelaajien ollessa ympäri Turkua, on treenejä pidetty myös Kupittaan palloiluhallissa, jossa kentän koko täyttyy myös lohkoissa pelatessa poikittain, Kraama selvittää.
—Joukkueen paidan väri on vielä hieman arvoitus, koska urakointiliike R. V Group on lupautunut hoitamaan paidat kuntoon ennen virallisia pelejä. Alustavasti harjoituspelejä yritetään ehtiä pelaamaan ennen kauden aloitusta samassa sarjassa pelaavan FC RP/ MaPS YJ:n kanssa, mutta aikataulujen säätämisessä tuntuu olevan omat haasteet. Pamaus on kyllä iskussa ja valmis tulevaan kauteen.
Pelaajilla suurimpana kannustimena on pitää hauskaa hyvässä porukassa. Aikuiset lähinnä vastaavat käytännön haasteista hoitaen puitteet ja pelipaikat kuntoon. Pelaajista noin puolet käy samaa jalkapalloilijoiden yläkoulua Turun Vasaramäessä. Loput ovatkin tuttuja toisilleen jalkapallopeleistä. Aapo Kraama myöntää, että P15-ikäluokan kannustimena toimii mahdollisuus oikeat pelit voittamalla pääsy kevään SM-turnaukseen.
—Pelaajat ovat toki pääosin vuotta nuorempia ja monella ei ole aikaisemmin yhtään tilastomerkintää futsal-peleistä, mutta kaikki ovat äärettömän kovia jalkapalloilijoita ja ikäluokkansa parhaimmistoa Turun alueella. Vaikka ei kaikkia tavoitteita saavutettaisikaan, niin uskon pelaajille olevan futsalista paljonkin hyötyä. Tuskin maailman parhaat jalkapalloilijat olisivat muuten käyttäneet nuoruudessaan lukemattomia tunteja futsalin pyörteissä.
Ballon d’orin tämän vuoden voittajaa Karim Benzemaa tai Leo Messiä seuranneille internet tarjoaa lukuisia videoita futsalin pelaamisesta myös aikuisiällä. Mahtavia pelaajia, joiden pallonkäsittelytaidoista voi kuka vain ottaa mallia.
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi