Paikalliset | 12.10.2023 11:33

Murhamysteeri herättää vanhan kansakoulun

Murhamysteeri herättää vanhan kansakoulun

Julianna Lehtonen (oik.) tekee näyttelijädebyyttinsä Ruskolla Murhamysteerissä. Vaikka Alma Pajunen on vasta 13-vuotias, on hän ollut teatteritoiminnassa mukana jo 10 vuotta. Taustalla näyttelijäremmiin kuuluva Arttu Kähkönen.

Ruskon kulttuuritarjonta laajenee tälle syksylle. Viimeiset vuosikymmenet pitäjässä on nautiskeltu teatteria vain kesäisin, mutta nyt poikkeuksen tekee Ruskon Nuorisoseuran uutukainen.

—Murhamysteerin ensi-ilta on perjantaina, 13. päivä. Esitysaikaa on joulukuun 2. päivään saakka, kertoo Ruskon Nuorisoseuran puheenjohtaja Katri Alajärvi.

Murhamysteeri sieppaa yleisönsä nykyajasta 1950-luvun kouluarkeen. Kansakoulu kätkee sisäänsä salaisuuksia, suuria tunteita sekä dramaattisia käänteitä.

—On olemassa ratkaisematon mysteeri, ja yleisölle annetaan mahdollisuus ratkaista se, kiteyttää näyttelijäkaartiin kuuluva Kristiina Koljonen.

Esityksen ohjaa paraislainen kulttuuripersoona Riddo Ridberg ja käsikirjoituksen on luonut Turun ammattikorkeakoulussa teatteri-ilmaisun ohjausta opiskeleva Noora ”Nessi” Kääriäinen.

Kääriäinen on tehnyt käsikirjoituksen nimenomaan esityspaikkaansa eli Ruskon vanhalle kansakoululle.

—Jokainen kohtaus esitetään eri paikassa, eli yleisö pääsee liikkumaan pieniä pätkiä esityksen mukana ympäri rakennusta, Alajärvi kertoo.

Kiinteistössä loppui koulutoiminta sen jälkeen, kun Kirkonkylän ala-aste valmistui 1970-luvun lopulla. Myöhemmin rakennus on toiminut muassa nuorisotalona, ja se on ollut yhdistysten hyödynnettävissä.

Viime vuodet tiloja on käyttänyt vain Nuorisoseuran teatteri. Ruskolainen päätöksentekokoneisto ei ole vielä lyönyt lukkoon, mitä remonttia vaativalle talovanhukselle tehdään.

—Murhamysteeri on hyvä mahdollisuus ruskolaisille tulla myös tutustumaan tähän upeaan vanhaan taloon, Alajärvi vinkkaa.

 

Jatkosta ei vielä varmuutta

Murhamysteerissä lavaa ovat ottamassa haltuun sekä Ruskon kesäteatterin tuttuja esiintyjiä, mutta myös ensikertalaisia nähdään. Auralainen Julianna Lehtonen, 15, lukeutuu debytoiviin näyttelijöihin.

—Näytteleminen on ollut tosi kivaa. Ehkä vaikeinta on ollut pokkana pysyminen, Lehtonen naurahtaa.

Hän päätyi Murhamysteeriin opettajansa Jenni-Elina Jalosen vinkistä.

—Jemppu näyttelee täällä myös, ja hänen kauttaan kysyin, olisiko täällä vapaata paikkaa ja pääsin mukaan, Lehtonen kertaa.

Murhamysteerin rakentamista Katri Alajärvi kuvailee tiiviiksi paketiksi. Esitysaika on suht pitkä, mutta näytöksiä on vain pari kertaa viikossa.

—Näyttelijöitä on 13, on yksi äänimies sekä pari henkilöä kahvilassa. Projektina Murhamysteeri on hyvin erilainen kuin meidän kesäteatterit ovat, hän vertaa.

Ruskolla on totuttu tekemään teatteria erityisesti perheen pienimpien makuun, mutta nyt Murhamysteeriä suositellaan yli 12-vuotiaille. Raakuutta esityksessä ei ole, mutta jännitystä kumminkin.

Siihen, venytetäänkö Ruskon teatterikautta jatkossakin syksyyn, ei ole vielä varmuutta.

—Se riippuu niin monesta tekijästä. Saadaanko hyvä käsikirjoitus ja esiintyjiä ja missä tiloissa päästään toimimaan, Alajärvi jatkaa.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.