Paikalliset | 19.08.2021 08:02

Lieto MC 2000 on monipuolinen moottoripyöräkerho

  • Mika Jokinen on Lieto MC 2000:n puheenjohtaja.

  • Lieto MC 2000:n jäseniä poseerasi kerhotilojen edessä menopeleineen.

  • Moni pelaa kerhotiloissa biljardia, katsoo formuloita ja juo kahvia.

Lieto Osana Lieto-viikkoa ihmiset pääsivät tutustumaan 150-jäsenisen MC Liedon kerhotiloihin. Moottoripyöräkerho on perustettu vuonna 2000 ja kerhotilat olleet vuodesta 2006 alkaen Tuulissuon Luolakalliontiellä.
—Lieto-viikon tutustumispäivä onnistui hyvin. Täällä kävi yli 50 motoristia ja uusia jäsenilmoituksia saatiin kirjallisena sekä netissä, hallituksen puheenjohtaja Mika Jokinen kertoo.
Jokisen mukaan moottoripyöräkerhon arki on ajelupainotteista mutta monipuolista.
—Käydään noin 200 kilometrin mittaisilla tiistaiajeluilla, kesällä motoristikirkossa, keväällä käydään ennakoivan ajon kurssi, kuullaan esitelmiä ja käydään esimerkiksi teatterimatkoilla. Olemme kerhon perustamisesta asti olleet mukana järjestämässä Liedon motoristikirkkoa. Keväällä pidämme oman ennakoivan ajon kurssin. hän luonnehtii.
Koronapandemia on toki vaikuttanut kerhon normaaliin toimintaan ja muun muassa Ahvenanmaan reissu ja messut ovat jääneet väliin jo parin vuoden ajan.

Yhteisölliset kerhotilat

Kerhon kokoontumispaikkana olevan hallin yläkerrassa on biljardipöytä sekä runsaasti istumapaikkoja. Kerholle voi tulla koska tahansa juomaan kahvia, katsomaan formuloita, jutustelemaan, pelailemaan ja rassaamaan sekä kiillottamaan omaa menopeliä.
—Ikuinen keskustelunaihe on moottoripyörän renkaat ja ajovarusteet. Lisäksi toinen paljon puhuttu asia ovat ajoreitit. Mistä kannattaa ajaa mukavia pienempiä teitä, Jokinen paljastaa.
Kerhotiloissa vallitsee hyvä ryhmähenki. Kattoon sidottu joulukuusikin on aina valmiina laskettavaksi alas, kun perinteinen joulupuuro syödään hallilla kerran vuodessa.
—Talvisäilytykseen mahtuu 30 pyörää ja paikat jaetaan netissä varausjärjestyksen mukaan, Jokinen selvittää.

Motoristit ovat tehneet vuosien varrella myös paljon hyvää. Kerhotilojen yläkerta on pullollaan pokaaleja, jotka kertovat ansioista verenluovutuksen saralla.
—Kyseessä on ollut keskusjärjestön, Suomen Motoristit ry:n, haaste, jossa olemme olleet kovissa sijoituksissa. Viimeinen vuonna 2018 jaettu kiertopalkinto on myös jäänyt kerhollemme. Aikanaan teimme myös verenluovutuksesta SPR:n kanssa yhteisen videon Youtubeen, Ismo Hietakangas kertoo.
Hietakankaan mukaan kaikki ovat kerholla kavereita keskenään.
—Uusia kasvoja tulee paljon ja he voivatkin käydä kerholla jopa viitisen kertaa, ennen kuin heidät oppii nimeltä tuntemaan. Naisia kerholaisista on 24 prosenttia. Moni löytää tänne kaverien kautta, hän kertoo.

Lieto MC 2000:n kesään kuuluu myös liikenteenohjaustehtäviä Turussa ja lähikunnissa.
—Autamme muita urheiluseuroja etenkin pyöräilykilpailujen saralla. Ajamme ryhmien edellä ja suljemme risteyksiä, Aharon Tähtinen kertoo.
Syksyisin kerho osallistuu Hirvensalossa järjestettäviin Simo Klimscheffskij’n muistoajojen liikenteenohjaukseen ja keväällä motoristikirkon järjestelyihin.
Monelle motoristikirkon tärkein hetki on ennen paraatia ja kirkkoa oleva kokoontuminen Kupittaalla. Paikalle saavutaan jo pari tuntia etukäteen tapaamaan muita motoristeja.
Yhteisöllisyys onkin moottoripyöräkerhon arjessa kantava voima.
—Meillä on jäseniä normaalista palkansaajasta toimitusjohtajiin, ja joku eläkkeellä oleva yrittäjäkin. Olit silti mitä tahansa siviilissä, niin ajotakki päällä olet yksi meistä, Mika Jokinen päättää.
 

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.