Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 23.07.2026 09:38
Kiinteistöjen remontit muuttavat Ruskopäivien ohjelmaa

Rusko-päivät yhdistyksen järjestämät yli 20 vuoden perinteet omaavat Ruskopäivät järjestetään koulujen alkamisviikolla 9.—16. elokuuta. Yhdistyksen tuore puheenjohtaja Hannu Mäkinen kertoo, että suurin muutos tämän vuoden Ruskopäivillä on lauantaina 15. elokuuta järjestettävien perinteisten maalaismarkkinoiden sijainti. Kyseessä on yksi Ruskopäivien päätapahtumista.
—Markkinat järjestetään poikkeuksellisesti Kirkonkylän koulun kentällä, sillä Ruskon kunnantalo on remontissa ja vaikuttaa tapahtuman sijaintiin.
Mäkinen näkee uudessa markkinapaikassa paljon hyvää.
—Torialue on nyt yhtenäisempi ja myyjien ryhmittelyn avulla alueesta saadaan torimaisempi ja myyjäystävällisempi. Myyjiä mahtuu yhä torille mukaan.
Vanhatien ajopätkä kentän vierestä suljetaan. Autolla saapuvat ohjataankin parkkiin Ruskotalon parkkipaikalle.
Koulun kentällä nähdään torimyyjiä, Ruskon VPK:n kalustoesittelyä, hinausauto, vanhoja autoja, sekä esiintymislava. Lavalla esiintyy taikuri ja puheet pitävät Marko Hurula, Pekka Pere sekä elinvoimakoordinaattori Tuuli Jansson.
Lapsille on luvassa minitivoli sekä ratsastusta. Perinteiset porsaanheiton MM-kisat järjestetään tänäkin vuonna.
Hannu Mäkinen muistelee, että Ruskopäivät on järjestetty kerran aiemminkin koulun kentällä.
—Mutta silloin mittakaava on ollut pienempi. Tällä kertaa ehdotimme ja pyysimme itse Ruskon kunnalta lupaa järjestää tapahtuma kentällä, mihin saimme myös luvan.
Toinen merkittävä muutos on Ruskotalolla perinteisesti järjestettyjen tanssien siirto Pub Viihtelään.
—Myös Ruskotalo on remontin takia suljettu, eikä siellä voi nyt järjestää iltatilaisuuksia. Paikallisen ravintolan ja baarin yrittäjät ottivat yhteyttä ja kertoivat, että voisivat järjestää tapahtuman.
Perjantai-illan karaoketanssit ovat siis Viihtelässä. Myös lauantai-iltana pubissa on luvassa Livemusiikkia ja Rusko-aiheista visailua.
Yhdistys harkitsi myös tanssien järjestämistä Kirkonkylän koulun kentällä, mutta idea kaatui anniskelulupien korkeaan kustannukseen.
Kaikki Ruskopäivien tapahtumat ovat maksuttomia. Esimerkiksi Viihtelän tansseihin ei myydä lippuja, vaan tapahtuma täyttyy saapumisjärjestyksessä.
Entä mitä tapahtumaa Mäkinen itse suosittelisi viikon ohjelmistosta?
—Ilta Ruskon kesäteatterilla keskiviikkona 12. elokuuta olisi sellainen, hän kertoo.
Kesäteatterilla esiintyy Tuula Sailolan laulukuoro & Whatever Sisters sekä Moonshiners. Väliajan kahvitarjoilusta vastaa kesäteatteri.
—Samoin viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetyt Ruskon suurajot sai suuren suosion. Tänä vuonna liikennepuiston autoilla kierretään urheilukenttää, Mäkinen kertoo.
Ruskopäivien ohjelmistossa on mukana niin hautausmaakävelyjä, pikkuväen urkutapahtumaa, ohjattu bussikierros, yhteislauluilta, lastentapahtuma Vahdolla, museot avaavat ovensa ja MLL järjestää puistotapahtuman. Ruskopäivien ohjelmisto jaetaan esitteen muodossa ruskolaisten postilaatikkoihin.
Ina Virtanen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 12.1.2026 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.



Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi