Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 21.09.2023 10:21
Glampingia Saukonojalla
Lieto Voisitko kuvitella lähteväsi telttailemaan ilman telttaa, makuupussia tai makuualustaa? Glamping eli glamorous camping on nostanut suosiotaan viime vuosina. Kyseessä on retkeilytapa, jossa yövytään valmiiksi pystytetyssä, kauniisti sisustetussa ja lämmitetyssä teltassa.
Turkulainen 20-vuotias Sakari Miettinen on tuonut glampingin Liedon Saukonojalle saatuaan ensin kesän verran kokemusta majoitustoiminnan tarjoamisesta Kurjenrahkan kansallispuistossa.
—Kotiuduin armeijasta kesäkuun puolivälissä. Alkuvuodesta teltat tulivat luonnollisesti armeijassa tutuksi ja aloin pohtia puolijoukkueteltan mahdollisuuksia glamping -käytössä. Iltavapailla aloin tutkia, mistä telttoja voisi hankkia ja löysin sellaisen Saksasta, hän kertoo.
Alun perin teltta piti pystyttää Saukonojan vanhalle koululle, joka on Miettisen tädin omistuksessa.
—Metsähallitus kuitenkin vinkkasi Kurjenrahkasta ja otin Auran kuntaan yhteyttä. Kunnanjohtaja antoi luvan teltan pystytykseen.
Varauskalenteri täyttyi nopeasti
Sakari Miettisen idea majoitustoiminnasta sai nopeasti tuulta purjeisiin. Vielä tänäkään päivänä hän ei itse ole ehtinyt nukkumaan yötä teltassaan.
—Sitä piti aluksi päästä itse kokeilemaan, mutta kun edellisenä päivänä laitoin majoituksen AirBnb:hin, täyttyivät ensimmäiset päivät välittömästi. Sen jälkeen se oli varattu kuukaudeksi eteenpäin. Näin ollen en ole sitä päässyt vieläkään testaamaan, hän nauraa.
Kesä Kurjenrahkassa sujui hyvin. Teltan vieraskirja täyttyi yöpyjien positiivisista viesteistä. Moni kirjoitti saksaksi tai englanniksi, joten glamping tavoitti myös ulkomaalaiset matkailijat.
—Minut yllätti, että ainakin kaksi interrail-matkalla ollutta päätti reissunsa Kurjenrahkaan, Miettinen kertoo.
Telttaa voidaan myös lämmittää.
—Kesäisin telttaan voidaan laittaa kaasulämmitin tuuletusohjeilla hätävaraksi, jos öisin on kylmä. Tosin sitä ei paljoa käytetty, sillä telttaan valittiin paksut peitot.
20 neliömetrin kokoinen, halkaisijaltaan kuuden metrin mittainen teltta sisustettiin vaaleilla ja beigeillä tekstiileillä, valosarjoilla, matoilla ja sisustustavaroilla. Tavoite oli tehdä siitä hotellin näköinen.
—Olen nähnyt, että Helsingissä olevissa glamping -teltoissa on jopa suihkut, Miettinen kertoo.
Kurjenrahkassa olonsa aikana teltta ehti majoittaa yhteensä 45 eri seuruetta. Vierailut kestivät yöstä pariin päivään ja viikkoon.
Vierailijat pääsivät käyttämään saunaa ja suihkutiloja Auran kunnan puolesta.
Seuraavaksi Saukonojalle
Haastatteluhetkellä teltta oli kuivumassa pesun jäljiltä. Seuraavaksi se pystytetään Saukonojan kuntoportaiden läheisyyteen sille rakennetulle puupohjalle.
—Tulevaisuudessa Saukonojan vanha koulu antaa mahdollisuudet myös aamupalan tarjoiluun. Nyt wc-tilat löytyvät läheisestä piharakennuksesta ja talvikaudella wc, suihkut ja saunat ovat käytössä.
Miettisellä on suunnitelmissa laajentaa toimintaansa myös toisella teltalla, joka tosin pysyy vielä jonkin aikaa varastossa.
—Talvella teltassa on diesel-lämmitysjärjestelmä, jolla se pysyy lämpimänä. Lisäksi telttan tullaan vetämään sähköt, jotta puhelimen akkuakin voi ladata.
Ina Virtanen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi