Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 11.01.2024 08:50
Fiilikset hyvät, odotukset heikot

Maakuntaennuste tällä vuodelle esiteltiin eilen keskiviikkona. Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter osoitti listaa, johon on koottu kunnittain maakunnan tyytyväisimmät yrittäjät. Ensimmäisenä ovat lietolaiset, toisena Naantali ja kolmantena Raisio.
Lietolaisyrittäjät ovat taas Varsinais-Suomen tyytyväisimpiä. Yrittäjät kiittelevät kotipitäjänsä ilmapiiriä sekä kaupungin ja yritysten välistä yhteistyötä.
Tämä selviää keskiviikkona julkaistusta maakuntaennusteesta, joka perustuu varsinaissuomalaisilta yrittäjiltä kysyttyihin tuntoihin. Ennusteen ovat laatineet Varsinais-Suomen Yrittäjät ja Osuuspankit.
Maakuntaennustekyselyyn vastanneista lietolaisista yrittäjistä jopa 93 prosenttia kokee kotikaupunkinsa yrittäjyysilmapiirin erinomaiseksi tai hyväksi. Kaupungin ja yrittäjien välistä yhteistyötä pitää vähintään hyvänä 89 prosenttia vastanneista.
Luvut kasvoivat viime vuoden maakuntaennusteesta ja ovat Varsinais-Suomen kunnista korkeimmat.
—Entistä useampi varsinaissuomalainen yrittäjä [62 prosenttia] on tyytyväinen kuntansa yrittäjyysilmapiiriin. Se kertoo, että täällä on kunnissa tehty elinkeinopoliittisia toimia oikein, tulkitsee Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter.
Pelkkää hurraahuutoa maakuntaennuste ei kuitenkaan tarjoile. Viime vuonna Varsinais-Suomen maakuntaennusteesta saatiin mittaushistorian huonoimmat tulokset, eivätkä yrittäjien vastausten perusteella näkymät ole tämän vuoden aikana nousukiitoon sinkoamassa. Suunta näyttäisi kuitenkin kääntyvän ei hyvään mutta positiivisempaan.
Erityisesti Liedossa yrittäjät näyttäisivät olevan pessimistisiä tämän vuoden suhteen. Iso osa täkäläisistä odottaa yrityksensä liikevaihdon ja kannattavuuden laskevan.
Kiteytettynä siis voidaan sanoa, että lietolaiset yrittäjät ovat tyytyväisiä ja hyvillä mielin, vaikka odotukset tulevasta eivät ole ruusuiset. Mistä tämä kertoo?
—Liedossa yrittäjät näyttäisivät tunnistavan hyvin eron kaupungin toimien ja yleisen taloustilanteen välillä. Kaupungin ehkä koetaan tekevän parhaansa, vaikkei se tietenkään pysty talouden kokonaistilannetta muuttamaan, Munter pohtii.
OP Turun seudun toimitusjohtaja Petteri Rinne muistuttaa, että Liedossa on mennyt pitkään hyvin. Rakennusala sakkaa parhaillaan, mikä saattaa konkretisoitua lietolaisyrittäjille.
Investoinneissa hiljaista
Maailmantilanne totta kai vaikuttaa yritysten toimintaan ja yrittäjien tuntoihin. Siten ei liene yllätys, että firmat eivät suuntaa tähän vuoteen sen suuremmin kasvuodotuksin.
Maakuntaennusteen mukaan ei kuitenkaan olla sellaisessa romahduspisteessä, jossa isoja irtisomisaaltoja olisi näköpiirissä.
—Saldoluku on kuitenkin positiivinen. Suurempi osa yrityksistä siis suunnittelee lisäävänsä kuin vähentävänsä työntekijöiden määrää, Rinne osoittaa.
Yrittäjäkenttä on heterogeeninen: kun tällä hetkellä rakennus- ja kuljetusalalla menee heikommin, esimerkiksi tietotekniikka-alalla odotetaan edelleen kasvua.
Varovaisuus näkyy investointiaikeissa. Epävarmassa tilanteessa pyritään pitämään nykyiset puitteet laajentamisen sijaan.
—Aika hiljaista on ollut yritysten lainatiskillä. Ei uskalleta investoida, OP:n Petteri Rinne vahvistaa.
Ilahduttavaa Rinteen mukaan on kuitenkin maakuntaennusteen kohta, jossa noin 40 prosenttia vastanneista koki, ettei korkotasojen nousu ole vaikuttanut yritystoimintaan mitenkään. Yrityksillä on siis puskuria pahan päivän varalle.
—Vain kuudella prosentilla vastaajista rahoituskulujen nousu on lykännyt yrityksen hankintoja, hän vertaa.
Vähitellen mielialat näyttäisivät kohentuvan. Kun kuluttajien ostovoima on viime vuodet vähentynyt, ostohousuja on alettu taas sovitella entistä enemmän. Tämä näkyy muun muassa kaupan alalla.
Lisäksi Turun seutu kasvaa, tulee uutta väkeä ja sitä myöten kysyntää ja tarjontaa.
Vuoden 2024 maakuntaennusteen tulokset perustuvat vuoden 2023 lopussa tehtyyn Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenkyselyyn, johon vastasi 685 varsinaissuomalaista yrittäjää.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi