Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 15.12.2022 14:43
Elävästä jatko-opiskelukirjastosta apua yhteishakuun

Ilmaristen koulun liikuntasalissa lainattiin ”eläviä kirjoja” eli jo jatko-opintojensa parissa olevia nuoria. He kertoivat Tarvasjoen ja Ilmaristen koulujen 9.-luokkalaisille opinnoistaan ja vastailivat heille esitettyihin kysymyksiin.
Tällä kertaa jatko-opiskelukirjastossa oli mukana seitsemän oppilaitosta: Novidan ammattiopisto ja lukio, Turun ammattiopistosäätiö, Turun ammatti-instituutti, Ammattiopisto Livia, Liedon lukio, Turun suomalaisen yhteiskoulun lukio sekä Turun klassillinen lukio.
Jokaisessa oppilaitoksessa on omat erityislinjansa, joista yseille kerrottiin. Lukiot kertoivat esimerkiksi tarjolla olevista linjoistaan ja ammatillisella puolella elävää kirjastotarjontaa oli aina rakennusalasta puutarha-alaan.
—Nuoret kertovat nuorille. Esittelijät itse ovat olleet vuosi-pari sitten samassa tilanteessa, Ilmaristen koulun opinto-ohjaaja Hannu Saarinen vertaa.
Opinahjojen saaminen samaan tilaan helpottaa ysien jatko-opinto päätöstä merkittävästi.
—Tarvasjoki on niin kaukana, että oli todella helppoa kerätä oppilaat bussiin ja ajaa tänne, Tarvasjoen koulun äidinkielen opettaja sekä opinto-ohjaaja Jaana Kaunisto jatkaa.
Turun ammatti-instituutin opo Vesa Valkonen kertoo tapahtuman toteutustavan olevan poikkeuksellinen.
—Esimerkiksi rakennus- tai autoalan nuoret kertovat suoraan konkreettisesti, millaista opiskelu alalla on. Nuori kertoo asiasta eri tavalla kuin opettaja, Valkonen toteaa.
Vaihtoehtoja tarjolla runsaasti
Elävä jatko-opiskelukirjasto on saanut alkunsa jo vuonna 2009, kun Hannu Saarinen toimi Turun lyseon opinto-ohjaajana.
—Idea lähti Turun nuorisopalvelujen sekä ammatti-instituutin ehdotuksesta. Nyt tämä on minulle jo 12. kerta. Ilmarisiin tulin töihin vuonna 2012, Saarinen kertoo.
Opot kertovat, että nykypäivänä nuorilla on runsaasti vaihtoehtoja jatko-opintojen saralla yläkoulun jälkeen. Vaihtoehtoja eivät ole enää vain ammattikoulu tai lukio, vaan tarjolla on kaksoistutkintoja ja väyläopintoja.
—On hyvä myös muistaa, että vaikka tekisi jonkin koulutusvalinnan, voi niistä jatkaa tai vaihtaa mihin vain, Jaana Kaunisto sanoo.
—Tässä ei ratkea koko elämä, vaan vasta ensi syksyn opiskelu, Saarinen komppaa rauhoitellen.
Päätökselle on siti vielä aikaa. Yhteishaku alkaa 21. helmikuuta ja jatkuu neljän viikon ajan. Myös yhteishaun tekemistä sähköisesti tullaan kouluissa harjoittelemaan ennen h-hetkeä.
Kaksoistutkinto kiinnosti
Tarvasjoen koulun 9.-luokkalaiset Aleksi Hirvensalo, Felix Bergander ja Luca Matikainen kertoivat suunnitelmien olleen jo ennen elävään jatko-opiskelu kirjastoon osallistumista selkeät, mutta tapahtuma antoi vahvistusta jo olemassa olleille ajatuksille. Heitä kaikkia kiinnosti yläasteen jälkeen liiketalouden opiskelu, mutta kaksoistutkinto houkutteli etenkin Hirvensaloa ja Matikaista.
—Kysyimme täällä alan opiskelijoilta, onko kaksoistutkinnon tekeminen rankkaa. Meille vastattiin, ettei se ole, jos jaksaa vähän keskittyä, Luca Matikainen kertoo.
Ina Virtanen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi