Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 22.12.2022 10:21
Eläimille julistettiin joulurauha Maarian pappilassa

Maarian pappilan pihapiiriin oli kokoontunut viime torstaina runsaasti ihmisiä koirineen. Pakkasilta oli pimeä, mutta valaistu kuusi loi valoa ja tunnelmaa. Koirien iloiset haukunnat komppasivat joululauluja, joita lauloi joulurauhan julistanut Maarit Haapasaari. Häntä säesti hanurilla Timo Heinonen. Jouluhartauden piti pastori Inkeri Puputti.
—Olemme Sylvin kanssa käyneet täällä eläinten joulurauhan julistuksessa monesti, mutta välissä oli koronatauko, labradorinnoutaja Sylvin emäntä Anne Rannikko kertoo.
Pappilan pihapiiriin saapuneista koirista suuri osa oli labradorinnoutajia. Siihen on Rannikon mukaan syynsä.
—Meillä on tällainen lapukka-ryhmä nimeltä lapukkakamut. Pidämme yhteyttä whatsappissa ja kokoonnumme koirien kanssa kerran kuussa. Kauimmaiset porukan jäsenet ovat Liedosta ja moni täältä päin. Kaikkiaan ryhmässä on 12–13 lapukkaa omistajineen.
Rannikko kertoo olevansa rotu-uskollinen koiranomistaja.
—Sain 7-vuotiaana ensimmäisen labradorinnoutajan ja siitä asti olen ottanut kyseistä rotua lemmikiksi. Aiemmin minulla on ollut poikakoiria, mutta Sylvi on ensimmäinen tyttö ja jälkivalio.
Sylviä kiirehti nuuhkimaan labradorinnoutajaystävä Tinja.
—Tinjalla on 19 titteliä. Yksi työskentelystä ja 18 kauneudesta. Hän oli kauneudessa maailmanmestaruussijalla toinen, Tinjan emäntä Päivi Saikkonen kertoo.
Lemmikkien leipäjono ennen joulua
Tilaisuudessa glögitarjolusta vastasi Eläinten Hyvinvointiyhdistys Lemmikki ry. Puheenjohtaja Heidi Leyser-Kopra kertoo yhdistyksen olevan mukana 23.12. Logomossa kello 18 järjestettävässä vähävaraisten joulujuhlassa. Hyvän mielen ruokajako lemmikeille järjestetään yhteistyössä Operaatio ruokakassin kanssa.
—Jaamme tilaisuudessa vähävaraisille lemmikinomistajille lemmikkien ruokaa, jota saadaan ihmisten lahjoituksista.
Yhdistys on perustettu vuonna 2019.
—Teemme ennaltaehkäisevää työtä, jolla vältetään, ettei lemmikki joudu lähtemään pois kodistaan. Ensin oli korona, sitten alkoi sota ja nyt käsillä on energiakriisi. Työllisyys ja ihmisten taloudellinen tilanne heikkenee.
Yhdistys auttaa lemmikkejä, sillä sen mukaan yhteiskunta ei auta karvaisia perheenjäseniä. Yhdistys painottaa lemmikin olemassaolon tärkeyttä omistajan terveyden ja emotionaalisen tilan kannalta. On toivottavaa, ettei synny tilanteita, jossa lemmikistä luovutaan rahapulan vuoksi tai ikäihmiset jättävät lääkkeensä ostamatta, jotta raha riittää esimerkiksi kissan eläinlääkärikäyntiin.
Ina Virtanen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi