Paikalliset | 20.06.2024 09:53

130 autoa ja satoja harrastajia

130 autoa ja satoja harrastajia

Robby Naperotti ja kirkkaankeltainen Ferrari 458.

Viikonloppuna Liedon Shell-huoltoasema tarjosi näyttävän elämyksen silmämääräisesti noin tuhannelle autojen ystävälle, kun Ferrari Owners Clubin Pohjoismaiden vuosikokoontuminen toi paikalle monenkirjavat Ferrari-urheiluautot.

Suomen Ferrari Club Ry:n varapuheenjohtaja Kari Lehto kertoi, että tapahtumassa tehtiin Suomen ennätys luksusautojen määrässä, joka nousi huikeaan 130 autoon.

—Kokoonnumme vuorotellen eri Pohjoismaissa ja viimeksi oltiin Suomessa vuonna 2017, kun Suomi täytti 100 vuotta. Tämä yleisön määrä täällä on kuitenkin suurinta, mitä missään kokoontumisessa olen nähnyt, kertoo Lehto.

Lehdon mukaan tapahtuman järjestelyt veivät 20 kuukautta ja saattue noudatti tarkkaa minuuttiaikataulua. Liedon Shell valittiin pysähdyspaikaksi hyvien reittiyhteyksien ja Shellin V-Power polttoaineen takia, sillä se toimii Ferrarin F1 tallin sponsorina. Shelliltä seurue jatkoi matkaa Runosmäen Finnish Design Shopin kautta kohti Naantalin Kaivohuonetta.

Kokoontumisessa oli kansainvälistä väriä, sillä 55 autoa saapui muista Pohjoismaista. Yksi autoista oli vuoden 1977 klassikko 308 GTB, jota ajoi norjalainen Anne Catharina Andersson. Hän ensimmäistä kertaa Suomessa.

—Olen ollut häkeltynyt tästä vierailusta. Eilen vierailimme Tuomiokirkossa, jonka jälkeen meillä oli ruokailu Turun Linnassa. Jäämme tutustumaan Suomeen kokoontumisen jälkeen, kertoo Andersson.

Myös italialaisjuuret omaava ruotsalainen Robby Naperotti oli ensikertalainen Suomessa. Hän kehui Suomea ja kertoi olevansa erityisen mieluissaan, kun tapahtumassa oli niin paljon lapsia.

—Ollessani pieni olin aina haltioitunut nähdessäni Ferrarin, nyt on kiva tuottaa sitä iloa muille, kertoo Naperotti, joka hankki Ferrarinsa neljä vuotta sitten ja täytti silloin yhden elämänsä suurimmista unelmista.

Lietolainen Steffe Lindholm oli innostunut tapahtumasta heti kuultuaan siitä ja merkitsi päivämäärän kalenteriinsa. Hän pääsi istumaan vuoden 2022 Ferrari SF90 ohjaamoon.

—Oli hieno kokemus päästä istumaan noin miljoonan arvoiseen autoon. Harrastan itse autoja ja tykkään kuvata niitä, kertoo Lindholm.

Tapahtuma tuotti iloa kaiken ikäisille ja oli selvää, että ikoninen automerkki herättää suuria tunteita pienissä ja isoissa. Punaisia Ferrari-lippiksiä näkyi kaikkialla.

Viktor Brenner

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.