Paikalliset | 21.01.2021 08:38

Rusko tukee nuorten kesätöitä

Rusko Kunnanhallitus myöntää taloudellista tukea niille yrityksille ja muille yhteisöille, jotka työllistävät kesäkauden aikana ruskolaisia nuoria. Tukea myönnetään 360 euroa työllistettyä nuorta kohden. Kunnan tuki voi olla enintään puolet työllistettävän nuoren palkkamenoista.
Ruskolaisen nuoren pitää olla syntynyt 1.1.2003—31.12.2005 välisenä aikana. Työaika on vähintään kuusi tuntia päivässä. Työsuhteen keston on oltava vähintään yksi kuukausi.
Yhdelle työllistäjälle maksetaan tukea enintään neljän nuoren työllistämiseen. Työnantajalla on oltava y-tunnus. Työn piiriin hyväksytään myös muualla kuin Ruskolla toimiva työnantaja, mikäli tuen myöntämisen ehdot täyttyvät.

Oman lapsen työllistämistä omassa taloudessa ei hyväksytä tuen piiriin lukuun ottamatta työllistämistä, joka tapahtuu maaseutu- tai muussa yrityksessä. Tuki maksetaan työnantajalle jälkikäteen työsuhteen palkkakuitin perusteella. Kunnan omiin työpisteisiin ja laitoksiin työllistettyjen nuorten palkka on 655 euroa. Aiemmin kunnalla töissä ollut nuori ei voi tulla uudelleen valituksi.

Pekka Remes

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.