Urheilu | 10.12.2020 08:35

TVC:n johtoon kokenut järjestöihminen Keski-Euroopasta

TVC:n johtoon kokenut järjestöihminen Keski-Euroopasta

Team Velo Cyclingin tuore puheenjohtaja Niina Glumoff pelasi poikansa Nikon kanssa pyöräilyteemaista Flamme Rouge -lautapeliä kotonaan Kaarinassa. Pyöräily on koko perheen sydäntä lähellä.

Lieto
Muistatteko vuonna 2005 Helsingissä järjestetyt yleisurheilun MM-kisat? Juuri ne erityisen sateiset? Niihin huipentui Niina Glumoffin, 40, ura Suomen Urheiluliiton palveluksessa. Glumoff teki kolme vuotta töitä kisojen onnistumisen eteen, ja sitten tuli pitkä sade, josta kisat muistetaan.
—Sen pestin jälkeen lähdinkin ihan toisenlaisiin tehtäviin maailmalle. Viimeksi asuimme perheeni kanssa Brysselissä Belgiassa, Glumoff kertoo kotonaan Kaarinan Kultanummessa.
Lietolainen pyöräilyseura Team Velo Cycling valitsi Glumoffin uudeksi puheenjohtajakseen marraskuussa. Edellinen puheenjohtaja Pekka Niemi ehti pidellä seuran nuijaa vuoden 2008 alusta, siis 13 vuotta.

Missä kunnossa yksi Suomen menestyneimmistä pyöräilyseuroista on?
—Seurahan on oikein hyvässä kunnossa! Rahoituspohja on riittävän laaja, eikä seura elä pelkkien avustusten varassa, vaan yhteistyökumppaneita on saatu mukaan hyvä määrä. Pyöräilyn profiili Suomessa on vuosi vuodelta noussut, harrastajia on yhä enemmän ja harrastukseen ollaan myös valmiita panostamaan entistä enemmän. TVC:ssä on tosi kivasti paitsi aktiivisia kilpailijoita, myös toimitsijoita ja kannatusjäseniä, Glumoff kehaisee.
Toimitsijoista puheenollen, Niina Glumoff itse on esimerkkitapaus.
—Olen ollut aina aktiivinen seuraihminen. Pienestä asti olin mukana Turun Urheiluliiton toiminnassa, 2000-luvun alussa myös valtakunnallisessa Pyöräilyunionissa. Toki olen itsekin aina pyöräillyt, mutta mieluiten olen mukana mahdollistamassa ja järjestämässä seurojen perustoimintaa, tapahtumia ja kilpailuja.
Perheen kilpapyöräilystä vastaa vuodesta 2004 TVC:n paidassa kilpaillut puoliso Jarno Korkka, ja myös 9-vuotias Niko aloittelee pyöräilyharrastusta.
—Koko perheellä on vahva palo pyöräilyyn.

Toiveikkaana alkavaan kauteen

Päivätyö kansainvälisessä suuryrityksessä vei Niina Glumoffia perheineen maailmalle, viimeksi siis Belgiaan. Belgia on perinteikäs ja menestynyt pyöräilymaa, jossa polkupyöräily on isossa asemassa. Se näkyy vaikka paikallisten seurojen sunnuntailenkeillä.
—Brysselissä porukkalenkille voi ilmaantua satoja ihmisiä. Koko kulttuuri on ihan toisenlainen kuin Suomessa, ja kilpapyöräily liikuttaa suuria massoja. Toisaalta, Suomessa seurat panostavat erityisesti nuorisotyöhön eri tavalla. Team Velo Cyclingin vahvuuksia ovatkin monipuolisuus ja kiva tasapaino harrastajien, kilpailijoiden ja junioritoiminnan välillä.
Koronaepidemia kohtelee kaltoin myös pyöräilyn kilpailutoimintaa. Samaan aikaan vapaa-ajan pyöräilyharrastus ja työmatkapyöräily ovat lisääntyneet. TVC katsoo ensi vuoteen toiveikkaana.
—Toimintasuunnitelma vuodelle 2021 leirityksineen, kisoineen ja seuratoimintoineen on tehty. Katsotaan, mihin suuntaan maailma menee, ja korjataan suunnitelmaa jos tarvetta tulee. Mukana on paitsi paikallisia kilpailuja, myös kansallisia kisoja, mahdollisesti SM-statuksella.
Kansallisista kisakalenterista vastaa Suomessa kattojärjestö Suomen Pyöräily ry. Liitolta ei ole viime vuosina seuroille juuri apuja tai tukea herunut, ja koko liiton olemassaolo on ollut vaakalaudalla. Nyt liitolla on uusi hallitus.

—Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että liiton olisi hyvä lähteä liikkeelle aivan perusteista; kommunikaatiosta ja kilpailukalentereista. Uskon, että myös kilpailumenestys kasvaa toimivasta seuratoiminnasta. Sitä toki tehdään seuroissa ja seurojen välillä, vaikka liitolta ei apuja tulisikaan.
Suomalaisen kilpapyöräilyn resurssit ovat kaukana Keski-Euroopan maista, mutta Niina Glumoffin mielestä kaikkea ei mitata rahassa.
—Kansainvälisiäkin kontakteja on kertynyt, ja ne voivat olla muutamia satalappusia merkittävämpiä nuoren urheilijan kannalta. Olen varma, että TVC:llä on mahdollisuuksia tukea urheilijoita, mikäli lahjakkuutta ja kunnianhimoa löytyy, Glumoff päättää.

Matti Lehtonen

Markku Väyrynen | 02.01.2021 22:26

Onnea Niinalle ja terveisiä tutuille TVC:n toimijoille! Toivottavasti tämä vuosi on viime vuotta parempi pyöräilytapahtumien kannalta. Minulla taitaa tallissa olla Jarnon vanha ratapyörä. T. Make Ounaksen Pyörä-Pojista

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.