Paikalliset | 10.09.2020 11:46

Auto käyttöön näyttöä painamalla

Auto käyttöön näyttöä painamalla

Juha Kantanen (vas.) ja Valtteri Kankaanpää ovat Wanna Go Go -yrityksen perustajia.

Lietolainen Valtteri Kankaanpää ja samasta kunnasta kotoisin oleva, nykyinen turkulainen Juha Kantanen ovat ensihoitajat, jotka tutustuivat ja ystävystyivät ollessaan töissä ambulanssissa. Vuosi sitten heinäkuussa miehet löysivät arkityönsä oheen jotain uutta.
—Aloimme pohtia, mitä muuta sitä voisi tehdä. Löysimme Muuttopaku-yrityksen, jonka liiketoiminta oli ollut eräällä opiskelijalla 9 vuotta. Ostimme sen häneltä, samalla saaden perehdytyksen yrityksen toimintaan, Valtteri Kankaanpää kertoo.
Liiketoiminta vaihtoi siis omistajaa. Seuraava kysymys oli, miten siitä saataisiin heidän näköisensä.
—Konsepti on edelleen sama ja pakettiautot ovat Turussa. Toiminta perustuu avaimet käteen -periaatteelle ja sopimuksen tekemisen jälkeen asiakas pääsee matkaan, Kankaanpää kertoo.
Wanna Go Go -nimeä kantavan yrityksen muoto alkoi syntyä. Auton vuokraamisesta piti kuitenkin saada nopeampaa ja vaivattomampaa.
—Loimme uuden brändin, verkkosivut ja puhelinsovelluksen, Kankaanpää kertoo.
—Oikean palveluntarjoajan etsiminen kuitenkin kesti. Lopulta sovelluksen tuottaja löytyi Espanjasta, Juha Kantanen kertoo.

Yhteiskäyttöautot suosiossa

Wanna Go Go -applikaatio toimii niin, että asiakas rekisteröityy, luo oman tilin ja asettaa sinne maksutietonsa. Sen jälkeen hän valitsee haluamansa auton, päivämäärän ja kellonajan. Kun auton varaushetki tulee eteen, kävelee asiakas auton viereen ja avaa ovet applikaation avulla. Auto tarkastetaan ennen käyttöä samaisella sovelluksella. Käytön päättyessä siistey-ndestä tulee pitää huolta ja tankki tankata täyteen seuraavaa käyttäjää varten.
—Meillä on viisi autoa, joista kaksi on henkilöautoja ja kolme pakettiautoja. Tarkoituksemme on tulevaisuudessa vielä laajentua, Valtteri Kankaanpää sanoo.
—Kyseessä ei ole vain muuttopaku, vaan yhteiskäyttöauto, Juha Kantanen muistuttaa
—Turussa ne eivät ole vielä kovin tunnettuja, mutta Helsingissä ja Tampereella suosiota on enemmän. Ala on kasvava maailmalla, hän jatkaa.
Pakettiautojen varauksia tulee miesten mukaan etenkin viikonloppuisin ja kuun vaihteessa, siis silloin, kun ihmiset muuttavat. Yhteiskäyttöautotarkoituksessa ihmisiä puolestaan houkuttelevat autojen läheinen sijainti sekä edullinen hinta. Se madaltaa kynnystä ottaa auto käyttöön.
Autot sijaitsevat kauppakeskus Myllyssä Raisiossa, kaksi Holiday Club Caribian pihassa Turussa ja lisäksi Hämeenkadulla sekä Raunistulassa.
Aina lähtövalmiina olevat autot vaativat yhä ensihoitajan töitä tekeviltä yrittäjänaluilta silti jatkuvaa läsnäoloa.
—Olemme puhelimen päässä vuorokauden ympäri. Toisaalta olemme tottuneet siihen jo ensihoitajinakin, Valtteri Kankaanpää nauraa.

Ina Virtanen

Brita | 11.09.2020 20:45

Hyvä konsepti, olen käyttänyt, muutto sujui hyvin ja helposti heidän pakullaan. Onnea ja menestystä nuorille yrittäjille!

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.