Paikalliset | 23.07.2020 08:57

Työttömyyden kasvu johtuu pääosin lomautuksista

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuun lopussa 34.700 työtöntä työnhakijaa. Kesäkuun aikana työttömien määrä yleensä kasvaa — nyt se poikkeuksellisesti väheni 600 henkilöllä merkittävän lomautettujen määrän laskun myötä.

Vuotta aiemmasta työttömien määrä puolestaan kasvoi 13.500 henkilöllä. Koko maassa työttömien määrä kasvoi vuotta aiemmasta samaa tahtia eli 64 prosentilla. Niin Varsinais-Suomessa kuin koko maassakin työttömien määrän kasvu oli edelleen pääosin lomautettujen määrän kasvua.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli kesäkuun lopussa Varsinais-Suomessa 15,2 prosenttia eli 5,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Näin työttömien osuus yövoimasta oli pienempi kuin koko maassa (15,8 %).

Kesäkuussa työttömien määrä kasvoi rajusti viime vuodesta kaikissa seutukunnissa. Kovinta kasvu oli Vakka-Suomessa (109%), kun Salon seudulla se oli hitainta (49%). Työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (16,0 %) sekä Turun kaupungissa (18,9 %). Pienin työttömyysaste oli Vakka-Suomessa (10,8 %) sekä kunnista Sauvossa (7,0 %).

Liedossa työttömiä oli kesäkuun lopussa 1.058 ja työttömyysprosentti 10,8, Ruskolla oli työttömiä 325 ja työttömyysprosentti 10,4. Turun työttömyysprosentti (18,9) merkitsee 18.001 turkulaista työtöntä.

Avoimia työpaikkoja oli kuun lopulla Liedossa 53, Ruskolla 14 ja Turussa 1.653.

Työttömistä työnhakijoista niukka enemmistö on miehiä (52 %).

Kesäkuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 4.800, mikä on 1.900 henkeä eli 67 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 11.100, eli 54 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Yli 55vuotiaita oli puolestaan työttömänä 7.200, eli 47 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.