Paikalliset | 02.07.2020 13:30

Sinilevämäärät viime viikon tasolla Lounais-Suomessa

Sinilevähavaintojen määrä on pysynyt viime viikon tasolla kovista tuulista ja sateista huolimatta. Tuulet ovat saaneet sinilevälautat sekoittumaan veteen, mutta levää on paikoin yhä runsaasti.  Suurin osa sinilevähavainnoista on kuitenkin vähäisiä.

Vähäisiä sinilevähavaintoja tehtiin muun muassa Turussa Saaronniemessä. 

Sisävesialueilla ELY-keskuksen havaintopaikoilla sinilevää havaittiin runsas määrä Säkylän Pyhäjärvellä Kauttuan havaintopaikalla ja vähäinen määrä Rymättylän Kirkkojärvellä.

Sään viileneminen ei aiheuta nopeaa levän vähenemistä, mutta tuulinen sää rikkoo yhtenäisiä levälauttoja ja saa levän sekoittumaan veteen. Suuret ulkosaariston levälautat ovatkin hajonneet, mutta veteen sekoittuneena voi olla yhä runsaasti sinilevää. Paikalliset sinilevätilanteet voivat myös muuttua hyvin nopeasti muun muassa tuulen suunnan vaihtuessa.

Vähäinen määrä sinilevää ei vielä ole este veden käyttämiselle, kunhan veden käyttöön kiinnittää erityistä huolellisuutta. Vettä ei tule niellä ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä iho-oireiden välttämiseksi. 

Vettä, jossa on silminnähden runsaasti sinilevää, ei pidä käyttää talousvetenä, saunavetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä. Lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää, sillä lapset ja lemmikit eivät välttämättä osaa varoa sinilevää ja voivat juoda sinileväpitoista vettä.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.