Paikalliset | 04.06.2020 07:00

Kunta tarvitsee sittenkin kesätyöntekijöitä

LIETO  Aiemmin päätetyt ja sovitut kunnan kesätyöpaikat peruttiin huhtikuussa kunnanhallituksen päätöksellä. Tuolloin tehtiin päätös kesätyöpaikan 350 euron palkkatuesta, jota voi saada lietolainen nuori. Palkkatuki kohdistettiin niihin nuoriin, joita arpaonni suosi kunnan kesätöitä jaettaessa.

Koronatilanteen helpottaessa eri toimialoilta on ilmoitettu, että tarvetta ja mahdollisuuksia nuorten palkkaamiseen olisi. Erityisesti kesätyöntekijöitä tarvitaan ruoka- ja puhtauspalveluissa sekä puistotoimessa.

Kunnanhallitus myönsi toimialajohtajille valtuudet päättää kesätyöntekijöiden palkkaamisesta. Etusijan saavat ne Liedon kunnan vakituiset ja määräaikaiset työntekijät, jotka ovat lomautettuina tai lomautusuhan alaisina. Lisäksi otetaan huomioon aiemmin tehty kesätyöpaikkojen arvonta.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.