Paikalliset | 14.05.2020 13:12

Sydänliitto on huolissaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kotiin jäävistä sydänpotilaista

Sydänliiton ja Suomen Kardiologisen Seuran mukaan ihmiset ovat koronapandemian aikana alkaneet omatoimisesti perua sydäntutkimuksia ja infarktipotilaiden lukumäärä sairaaloissa on nyt pienempi kuin yleensä. Hengenvaarallisia sydäninfarkteja on jääty sairastamaan kotiin, vaikka ne vaatisivat akuuttia sairaalahoitoa.

Varsinais-Suomen sydänpiirin tekemässä tiedustelussa selvisi, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä akuuttihoitoa vaativat infarktit ovat vähentyneet koronapandemian alkuvaiheen aikana 30 %. 

—Pandemian alussa pallolaajennushoitoa vaatineiden infarktien määrä väheni noin 30 %. Osa potilaista hakeutui myös viiveellä hoitoon. Tämä oli huolestuttavaa, sillä pandemiatilanne oli tuolloinkin alueellamme varsin rauhallinen, kertoo toimialuejohtaja Heikki Ukkonen TYKS sydänkeskuksesta.

 Sydänoireissa pitää rohjeta soittaa apua kuten normaalissakin tilanteessa. Neuvoa pysyä kotona on nyt noudatettu liiankin kirjaimellisesti.

—Siltä ikävä kyllä näyttää. Meillä on kuitenkin normaalitilannetta vastaavat mahdollisuudet sydäninfarktipotilaan hoitoon. Suomessa infektiopotilaat hoidetaan niin, että he ovat erillään muista. Eli jos toimenpideaika on annettu, pitää luottaa ammattilaiseen ja käynnin turvallisuuteen, kertoo Sydänliiton ylilääkäri Anna-Mari Hekkala.

On hyvä muistaa, että sepelvaltimotauti on Suomen yleisin kuolinsyy. Sepelvaltimotautia sairastaa noin 200 000 suomalaista ja se aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia enemmän kuin mikään infektiosairaus. Miljoonilla suomalaisilla on kohonnut verenpaine tai kolesteroli, jotka aiheuttavat riskin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Sydäninfarktin voi saada koronapandemian aikanakin. Sepelvaltimotautiin menehtyy Suomessa vuosittain noin 12.000 suomalaista. Koronaan kuolleita suomalaisia on alle 300.

Sydäninfarktin oireena on yleisimmin puristava tai pakahduttava tunne rinnassa, joka

  • alkaa usein äkkiä
  • painottuu keskelle rintakehää
  • säteilee usein käsiin, leukaan tai lapojen väliin
  • pahenee liikkuessa

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.