Paikalliset | 10.01.2019 09:06

Seurakunnan toimitalolle kahden miljoonan euron laina Danske Bankilta

Seurakunnan toimitalolle kahden miljoonan euron laina Danske Bankilta

Pöytyän Rakennus Oy urakoi Liedon seurakunnan uutta toimitaloa.

Liedon Kirkkoneuvosto on pyytänyt lainatarjouksia tekeillä olevan uuden toimitalon rahoittamiseksi.

Neuvosto ehdottaa kirkkovaltuustolle, että toimitilahanketta varten otetaan kahden miljoonan euron laina Danske Bankilta. Kiinteäkorkoinen laina otetaan 10 vuodeksi 1,36 prosentin korolla. Kirkkoneuvosto ehdottaa kirkkovaltuustolle, että lainan vakuudeksi haetaan pankin edellyttämät kiinteistökiinnitykset koko lainasummalle.

Tarjouksia seurakunta pyysi kahdeksalta rahoituslaitokselta. Yksi rahoituslaitos ei antanut ollenkaan tarjousta, ja yksi edellytti maksuliikenteen keskittämistä. Kaikki tarjouksen antaneet pankit tarjosivat 10 vuoden vaihtuvakorkoista ja kiinteää lainaa 10 tai 15 vuoden lyhennysohjelmalla.

Alun perin kirkkovaltuusto edellytti uudisrakennuksen tekemiselle ja vanhan talon purkamiselle kahden miljoonan euron hintakattoa. Huonetila on sittemmin kasvanut yli sadalla neliöllä, ja kirkkovaltuusto myönsi viime vuonna rakennushankkeelle 2,8 miljoonan euron määrärahan. Valtuusto päätti myös, että seurakunta varautuu korkeintaan kahden miljoonan euron suuruisen pitkäaikaisen luoton nostamiseen rakennushanketta varten.

Toimitilan kokonaisala on 623 neliötä. Lisäksi tontilla on 57,5 neliön tekninen tila.

 

Rauli Ala-Karvia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.12.2018 alkaen (sis. alv paperilehdillä 10 % / digilehdellä 24 %)