Pääkirjoitus | 27.02.2020 09:06

Kansa on sanansa sanonut, mutta kuullaanko sitä?

Liedon kunta järjesti kuntalaiskyselyn siitä, miten taloutta tulisi tasapainottaa, koska tulojen ja menojen tasapaino on järkkynyt.

Kunnan tulojen lisäämiseksi eniten kannatusta kuntalaisilta saivat kunnan kiinteistöjen myyminen, yritys- ja asuintonttien myyntituottojen lisääminen ja hintojen korottaminen sekä kunnan tuloveroprosentin korottaminen. Sitävastoin Liedon Veden ja Liedon Lämmön taksojen korottamista kavahdetaan.

Koulupalveluista halutaan myös pitää kiinni. Lukiota ei saa lakkauttaa, mieluummin sen oppilasmäärää haluttaisiin kasvattaa.

Palveluverkon muutoksista eniten kannatusta saivat sosiaali- ja terveyspalvelujen keskittäminen Liedon keskustaan sekä Tarvasjoen liikuntahallin eli Tarvashovin käytöstä luopuminen ja Tarvasjoen koululle soveltuvan liikuntahallin rakentaminen.

Vapaamuotoisissa vastauksissa toistui kuvio, joka on tuttu kuntaliitoksista — eikä yksin Liedon ja Tarvasjoen pakkoliitoksesta. Tarvasjoella koetaan Lieto vieraaksi voimaksi eikä omaksi kunnaksi. Tarvasjoella pelätään, että aikaisempi itsenäisen kunnan palveluvarustus heikkenee. Tarvasjoella ei selvästikään oivalleta, että Tarvasjoki on yksi Liedon taajamista siinä kuin Littoinen, Ilmarinen, Asemankulma, Yliskulma ja Loukinainen.

Kuntalaiset saivat sanoa ohjeensa. Vapaissa vastauksissa palaute oli kirjavaa. Haluttaisiin laittaa kunnan maanosto kuriin, koska kunnalla on jo riittävästi tonttimaata. Tyhjien tonttien ja kiinteistöjen hintatasoa pitäisi tarkistaa alaspäin, ja toisaalta tonttien pitäisi olla kalliimpia, jotta kunta saisi rahaa. "Kunnan pitäisi panostaa tonttien myyntiin ja kaavoittaa sellaisia asuinalueita, jotka kiinnostavat hyviä veronmaksajia, eikä köyhiä."

Vastauksissa epäiltiin, tarvitaanko kunnassa aurauskalustoa, kun talvetkin ovat leutoja. Teiden kunnossapitoon vaaditaan panostuksia. Kuntataloutta haluttaisiin korjata pudottamalla kunnanjohtajan palkkaa, poistamalla piilovirkoja, myös kankeaa hallintoa pitäisi supistaa ja tyhjäntoimittajat erottaa. Kunnan työntekijät pitäisi saada kuriin ja patistaa tekemään töitä.

Ehdotettiin myös, että kun huumeongelmat saadaan hoidettua, kunnan kulut laskevat ja verotulot kasvavat.

Kunta on kysynyt ja osa kuntalaisista on vastannut. Palaute on ristiriitaista, joten varmasti jokaisen mielipidettä ei voida toteuttaa. Päätösvalta jää edelleen niille edustajille, jotka on tehtäviin valittu. Ja moni mielipiteensä kertynyt varmaan on ehdolla seuraavissa kuntavaaleissa rakentamassa entistä parempaa kotikuntaa.

Rauli Ala-Karvia

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.