Pääkirjoitus | 12.09.2019 09:24

Kikkailu saa loppua hoitajamitoituksessa

Hoiva-ala on ollut kasvava bisnes, ja edellisen hallituksen sote-uudistuksen toiveet kiihdyttivät yksityisten tuloa julkisille markkinoille. Kun hintoja vedettiin alas ja hommasta haluttiin silti tuottavaa, jotkut yritykset kikkailivat hoitajamitoituksella. Hoitajiksi luettiin sellaisiakin, jotka eivät osallistu hoitotyöhön tai eivät ole edes työvuoron aikana paikalla.

Esperi Caren toimitusjohtajana maanantaina aloittanut Stefan Wentjärvi tulee vetämään haketta, jossa pyritään muun muassa siihen, että "Esperi Care sopii kuntien kanssa siitä hoitajamitoituksesta, mikä todellisuudessa ja arjessa hyvään hoivaan tarvitaan". Lisäksi Esperi Care käynnistää hoiva-avustajakoulutuksen, jolla ratkaistaan alan työvoimapulaa.

Hoitajamitoitus ei ole myyjän ja ostajan keskinäinen sopimus, sillä ikäihmisten hoitoon liittyvää henkilöstömitoitusta säädellään vanhuspalvelulaissa sekä sosiaali- ja terveysministeriön antamassa laatusuosituksessa. Sen mukaan henkilöstön ehdoton vähimmäismäärä ympärivuorokautisessa hoidossa on tehostetussa palveluasumisessa 0,50 hoitotyöntekijää asiakasta kohden.

Henkilöstömitoitukseen lasketaan mukaan potilaiden välittömään asiakastyöhön osallistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät. Esimerkiksi työsuhteessa olevat oppisopimuskoulutettavat lasketaan henkilöstömitoitukseen vasta, kun he ovat suorittaneet opinnoistaan vähintään kaksi kolmasosaa.

Hallitusohjelmassa nostettiin hoitajamitoitus 0,7:ään. Se ei kuitenkaan toteudu silmänräpäyksessä. Tavoite on kirjattu hallitusohjelmaan ja se on tarkoitus saada lakiin, joka astunee voimaan hallituskauden lopulla, jos silloinkaan.

Rauli Ala-Karvia

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta!