Pääkirjoitus | 01.08.2019 09:02

Kesäsulut kuuluvat muinaiseen maailmaan

Näin se kesäloma toimii: juhannuksesta tai viimeistään heinäkuun alusta lomille ja puhelin kiinni kuukaudeksi. Näihin aikoihin joko tuskaillaan loman loppumista tai toivutaan ensimmäisestä työviikosta.
Paitsi, että näin se ei enää nykyään mene. Keskivertopalkansaajia on vuosi vuodelta vähemmän. Samalla yhteiskunta on muuttunut ja kansainvälistynyt, eikä lappua laiteta kuukaudeksi luukulle millään muulla yhteiskunnan osa-alueella kuin suksikaupassa ja kunnissa.
Kesäisinkin rakennetaan, syödään, kulutetaan, satutetaan itseä, liikutaan, erotaan ja tehdään lapsia. Koko suomalainen kesäloma-käsite on luksusta maailman mittakaavassa, ja valitettavan todennäköisesti tulevaisuuden historiaa. Muu maailma menee menojaan, kun Pohjolassa ei suostuta vastaamaan puhelimeen heinäkuussa.
Sisäinen ongelma on palkansaajaryhmien erilaisuus. Siinä, missä opettaja tai virkamies lomailee kesäkuun alusta elokuun puoliväliin, sairaanhoitaja tai palomies lomailee silloin, kun työvuorolistassa niin lukee. Pätkätyöläinen ei lomaile koskaan. Opettajien lapsia ei tarvitse laittaa varahoidon varahoitoon puoleksitoista kuukaudeksi. Lakisääteisistä palveluista vastaavat järjestävät kuitenkin maailman sen mukaan, kuin jokainen aikuinen olisi opettaja. Ei todellisuuden mukaan, jossa vain kolmasosa suomalaisista lomailee heinäkuussa.
Osassa julkisista palveluista pyritään keskittämään työntekijöiden lomat nimenomaan heinäkuulle. Heinäkuussakin kuitenkin tarvitaan juuri niitä samoja, ammattilaisten ja virkamiesten tarjoamia palveluita, kuin kesä- tai elokuussakin.


Matti Lehtonen

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta!