Pääkirjoitus | 23.05.2019 08:46

Syntinen, syntisempi, grillaaja

Kesään on perinteisesti kuulunut grillaamine. Ja kuuluu edelleen, vaikka grillaamisen terveys- ja ympäristövaikutukset tiedetään. Puuhiililigrillistä vapautuu taivaan tuuliin hiiltä, palanut makkarankuori on syöpävaarallinen, koira saattaa tukehtua maissintähkän jämään, ja huonosti valvottu grilli on vaarassa sytyttää maastopalon.

Entä kaasugrilli, tuo herrojen Rolls Royce? Ei kai se kaasun polttaminenkaan ole mitään muuta kuin luonnonvarojen tuhlaamista. Huonosti säilytettynä kaasugrillit pulloineen saattavat aiheuttaa jopa räjähdysvaaran.

Ruotsissa kiellettiin kertakäyttögrillit, koska ne olivat syynä niin moneen maastopaloon. Suomessakin on kertakäyttögrillin vaarallisuudesta saatu ikäviä uutisia, kun teltassa grillanneet ovat kuolleet kaasuihin.

Vaikka monet alan ihmiset vähättelevät sähkögrillien käyttöä ruoan valmistukseen, sähköinen parila on yhtä kätevä kypsentäjä tai lämmittäjä kuin paistinpannu. Ja ulkona ruokaan tulee kuitenkin aina erilainen aromi kuin keittiössä liesituulettimen alla.

Onko sähkögrilli sitten ympäristön kannalta hyvä? Jos onnistuu ostamaan puhtaasti ydinvoimalla tuotettua sähköä, hiilijalanjälki jää aika pieneksi. Sama koskee toki myös tuulisähköä. Tulevaisuudessa jokaisen grillaajan pihalla pitäisikin olla kaasupullon tai hiilipussin sijasta pikkuinen ydinvoimala. Sillä voitaisiin valaista pihamaata, lämmittää sähkökiuasta, grillata ja savustaa sekä lämmittää ulkouima-altaan tai paljun vesi.

Grillaamiselle on ainakin valmistajan väittämän mukaan tuonut suuren haasteen savustus. Nimenomaan sähkösavustimen käyttö muuhunkin ruoan valmistamiseen kuin kirjolohifileen savustamiseen on lisääntynyt. Onko savustettu liha tai kala terveellistä, lopullinen totuus selvinnee vuosikymmenten kuluttua. Joka tapauksessa, kevätihmiset, jos nyt on vielä hyviä ilmoja tulossa, grillatkaa ennen kuin se kielletään.

Rauli Ala-Karvia

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta!