Pääkirjoitus | 17.01.2019 09:09

Iso ja paha onkin nyt yllättävän hyvä

Naapurikunnissa on suurta ja mahtavaa Turkua opittu pitämään ikään kuin välttämättömänä pahana, joka uhkaa pienempiensä itsenäisyyttä. Samalla on kuitenkin koko ajan muistettu, että naapurikuntalaiset hakevat monet palvelunsa Turusta, jossa niitä palveluja niin kulttuurin, viihteen kuin liikunnankin alalla on runsain mitoin naapurienkin nautittavana.

Ihmisten suhtautumista Turun seudun kuntiin on säännöllisesti mitattu haastattelututkimuksin. Tutkimuksissa kartoitetaan mielikuvia ja muuttohalukuutta kaikkiin seutukunnan kuntiin, mutta vastaajina ovat ydinkaupunkiseudun asukkaat. Hekään eivät anna pisteitä omalle asuinkunnalleen.

Turku on aiemmin tehdyissä Taloustutkimuksen mittauksissa sijoittunut kolmanneksi, mutta nyt se on ensimmäistä kertaa ykkösenä. Vaikka kritiikkiäkin esitetään, kolmasosa vastaajista antoi Turulle kiitettävän arvosanan.

Kaupunginjohtaja Minna Arve (kok.) oli erityisen iloinen siitä, että suurin parannus on tapahtunut arvioissa kunnallisista palveluista, joita lähes kaksi kolmesta vastaajista pitää hyvinä. On siis huomattava tässäkin, että turkulaiset itse eivät saaneet antaa Turulle arvosanoja.

Mielikuvat vaihtelevat. Tämän tutkimuksen mukaan Turkua ei kuitenkaan pidetä kaikilla tavoin esimerkillisenä. Esimerkiksi mielikuva tonttien ja asuntojen hintatasosta vetovoimatekijänä oli Turussa kaikkein heikoin. Myönteisinä Turun hinnat näki vain seitsemän prosenttia vastanneista. Myös hyvänä kasvuympäristönä lapsille Turkua pidettiin toiseksi kehnoimpana heti Salon jälkeen. Tässä mielikuvassa Lieto oli neljänneksi paras ja Ruskokin seitsemäntenä.

Luonnollisesti Turku hakkasi muut kaupallisissa palveluissa, joissa se teki pesäeroa Raisioonkin 17 prosenttiyksikön verran. Lieto aletaan naapureissakin mieltää hyvien kaupallisten palvelujen paikaksi: Liedon kaupalliset palvelut noteerattiin kaupunkiseudun 17 kunnan joukossa seitsemännelle sijalle.

Viihtyisin asuinympäristö löytyy Naantalista, Turku tulee neljäntenä, Lieto kuudentena ja Rusko yhdeksäntenä. Olemme siis vallan hienojen alueiden ihmisiä.

Rauli Ala-Karvia

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta!