Paikalliset | 25.04.2024 14:23

Voisiko Paimion rovastikunnasta muodostaa yhden seurakunnan?

Voisiko Paimion rovastikunnasta muodostaa yhden seurakunnan?

Liedon kirkkoherra, lääninrovasti Risto Leppänen on puheenjohtajana Paimion rovastikunnan neuvotteluryhmässä, joka mietti, miten tulevaisuuden seurakunnat toimivat hallinnollisesti ja taloudellisesti.

Paimion rovastikunnan neuvottelutyöryhmä on miettinyt eri vaihtoehtoja, millainen olisi hallinnollisesti toimivan ja taloudellisesti toimeentulevan seurakunnan rakenne vuonna 2030. Seurakuntien jäsenmäärä on laskussa ja samaan aikaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 40 prosenttia seurakuntien työntekijöistä on siirtymässä eläkkeelle.

Paimion rovastikunnassa on kuusi itsenäistä seurakuntaa, jotka ovat Lieto, Salo, Loimaa, Paimio, Pöytyä ja Somero. Lisäksi rovastikuntaan kuuluu Paraisten seurakuntayhtymän Länsi-Turunmaan suomalainen seurakunta.

Neuvottelutyöryhmä pitää tässä vaiheessa vahvimpana vaihtoehtona yhden seurakunnan mallia. Seurakunnan muodostaisi nykyinen rovastikunta. Nykyiset itsenäiset seurakunnat muodostaisivat uudessa seurakunnassa kukin oman toiminnallisen alueensa.

Neuvotteluryhmän puheenjohtajana toimii Liedon kirkkoherra, lääninrovasti Risto Leppänen. Seurakunnilla on toimintoja, jotka voi yhdistää, kuten hallinto-, talous-, hautaus- ja kiinteistötoimet.

—Seurakuntalaisen näkökulmasta on tärkeää, että tutut työntekijät säilyvät, mutta keskittämällä saataisiin arvokkaaseen taustalla tehtävään työhön enemmän osaajia, lääninrovasti Leppänen sanoo.

Seurakunnan luottamushenkilöitä huolettaa, mikä olisi kirkollisveron suuruus, miten rahat jaettaisiin, minne hallinto keskittyisi ja miten työvoima jaettaisiin mahdollisessa uudessa seurakunnassa. Leppänen sanoo, että kaikille työntekijöille turvataan työpaikka. Itse asiassa ongelma on päinvastainen: miten kirkko pystyy kilpailemaan uusista työntekijöistä, joita tarvitaan eläkkeelle siirtyvien tilalle.

—Keskusteluissa muutosta on verrattu hyvinvointialueen perustamiseen ja on kysytty, onko tulossa uusi ”sotehimmeli”. Mittakaava on kuitenkin täysin erilainen. Varhassa on noin 23.000 työntekijää. Jos Paimion rovastikunnasta tulee seurakunta, sillä on 300 työntekijää.

Mahdollinen uusi seurakunta olisi kuitenkin jäsenmäärältään Suomen suurin seurakunta, jolla olisi 96.000 jäsentä.

 

Keskustelu on alkamassa

Lääninrovasti Leppänen korostaa, että jokainen seurakunta päättää itsenäisesti oman ratkaisunsa. Keskustelu on siis vasta alkamassa. Seurakunnissa mietitään, onko tulevassa mallissa selkeä hallinto sekä koko seurakunnan alueella että paikallisilla toiminnallisilla alueilla. Esiin nousee myös kysymyksiä, kuten säilyykö omalla alueella palvelupisteitä eikä vähäisin ole kysymys, mikä on mahdollisen uuden seurakunnan nimi.

—Keskustelu siis alkaa ja vastattavana on useita kysymyksiä: Mitkä ovat vaihtoehdot, miten seurakuntaelämän palvelut turvataan, minkälainen on tulevien sukupolvien kirkko? lääninrovasti Leppänen kartoittaa tulevaisuuden haasteita.

Uusi seurakunta tarjoaisi myös mahdollisuuksia. Seurakuntien nykyiset leirikeskukset voisivat profiloitua eri tehtäviin, suuressa seurakunnassa sijaisten järjestäminen on helpompaa ja suuremmassa työntekijäjoukossa on tarjolla kollegiaalista tukea.

Keskustelussa on esillä myös peruskysymys: Mikä on oman seurakunnan identiteetti ja mihin suuntaan se on menossa?

Pekka Remes

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.