Paikalliset | 04.01.2024 15:04

Varha vuokralaiseksi kehitysvammaisten asuntolaan

Varha vuokralaiseksi kehitysvammaisten asuntolaan

Ajurintien varteen rakentuu parhaillaan kehitysvammaisille suunnattu asuntola. Tontti oli aiemmin kaupungin omistuksessa, mutta nykyään sen omistaa asuntolan rakennettuva MVH.

Liedon Taatilaan rakennetaan parhaillaan kehitysvammaisten asuntolaa. Asuntola rakentuu Valjasmäen kupeeseen Ajurintien varteen, lämpölaitoksen pohjoispuolelle.

Asuntolan rakennuttaa MVH Tammi Oy ja vuokralaiseksi siihen tulee Varsinais-Suomen hyvinvointialue.

—Uusi asumisyksikkö tulee tarjoamaan ympärivuorokautista asumispalvelua 15 kehitysvammaiselle asukkaalle, kertoo Varhan vaativien vammaispalveluiden palvelupäällikkö Maiju Salonen.

Yksikerroksisen noin tuhatneliöisen kiinteistön rakentaa raisiolainen Rakennusliike Kemppe Oy.

—Marraskuussa aloitettiin rakentaminen ja valmista pitäisi olla vuoden päästä, tämän vuoden joulukuuhun mennessä, kiteyttää urakoitsijan edustaja Risto Kemppe.

Kempen mukaan rakentaminen on edennyt hyvin.

—Talvi hieman hidastaa rakentamista, muttei sinänsä haittaa. Tähän varauduttiin, että talvityönä tehdään ja esimerkiksi aikataulu on sen mukainen.

Selvä tarve asuntolalle on. Uudella yksiköllä korvataan osittain vanhoja tiloja, mutta lisäksi saadaan myös muutama uusi asiakaspaikka.

—Uusia tiloja on jo pidemmän aikaa suunniteltu sekä odotettu. Siksi onkin hienoa, että rakentaminen on nyt alkanut ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa vielä tämän aikana, Salonen lisää.

Asuntolahankkeen pani alkujaan vireille kuntayhtymä KTO eli Kehitysvamma-alan tuki ja osaamiskeskus. Nykyään keskuksen toiminnot kuuluvat Varhalle.

Lieto muutti vuonna 2020 tulevan asuntolan kohdalta asemakaavaa KTY:stä KTY-AS-merkintään. Näin alueelle voidaan toimitilarakennusten lisäksi sijoittaa myös asuntolarakennuksia.

Naapurit valittivat kesällä 2021 Liedon kaavoitus- ja rakennuslautakunnan hyväksymästä asemakaavamuutoksesta Turun hallinto-oikeuteen.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.