Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 20.04.2023 10:34
Turvakotia koskeva valitus hylättiin

Moisiontien ja Näkinpihan kulmaan on tarkoitus rakentaa turvakoti. Se sijoittuisi buddhalaistemppeliä (vas.) vastapäätä.
Moisioon suunniteltua turvakotia koskeva valitus on hylätty. Turun hallinto-oikeus katsoo valituksen olevan aiheeton.
Valitus koski kaupunkiympäristöjohtajan päätöstä hyväksyä turvakodin rakennushanke ja myöntää sitä toteuttavalle yhtiölle asemakaavamerkintään liittyvä poikkeamislupa.
Poikkeamislupa liittyy pääasiassa rakennuksen toimintaan, muotoon ja sijoitteluun, sillä turvakoti on erilainen kuin ”normaaliin asumiseen” liittyvä kiinteistö. Turvakoti on tarkoitus perustaa Moisiontien ja Näkinpihan kulmaan, missä on vuonna 2004 voimaan tullut asemakaava.
Valituksen mukaan alueen asukkaita ei ole kuultu riittävästi. Valittajat vetosivat muun maussa huonoon kaupunkisuunnitteluun ja turvattomuuteen, jota turvakodin sijoittaminen naapurustoon aiheuttaisi.
Hallinto-oikeus on toista mieltä. Sen mukaan naapurustoa on kuultu asianmukaisesti. Lisäksi rakennuspaikka sijaitsee maisemallisesti ja toiminnallisesti erillään pientaloalueesta, kulkuyhteyskin on eri kautta.
Hallinto-oikeus myös kokee, ettei turvakotihanke haittaa kaavan toteuttamista. Rakennuspaikka on kaavaan merkitty asuinpientalojen korttelialueeksi, mutta sen vieressä sijaitsee julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue.
Poikkeamislupaa perustellaan myös tarpeella. Turvakodin kaltaisista kriisiyksiköistä on pula Varsinais-Suomessa. Moision turvakoti olisi suunnattu henkilöille ja perheille, jotka kokevat lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa.
Turvakotia Moisioon on rakennuttamassa Kiinteistö Oy Turun Näkinpiha. Yhtiö liittyy liminkalaiseen Sikla-konserniin.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi