Paikalliset | 11.08.2022 11:44

Neuvola muuttaa remontin tieltä

Neuvola muuttaa remontin tieltä

Lieto

Maria Suomi

Neuvola muuttaa huomenna perjantaina pois nykyisistä tiloistaan Liedon terveysasemalta. Syynä muuttoon on ensi viikolla alkava remontti.

Väistötilat sijoitetaan terveysaseman ja Härkätien keittiön takana olevaan parakkiin, missä toimi aiemmin infektiovastaanotto.

—Remontti alkaa ensi viikon maanantaina. Siitä lähtien neuvolan vastaanotto toimii parakissa, vahvistaa Liedon kaupungin neuvola- ja kouluterveydenhullon vastaava ter-
veydenhoitaja Heidi Pollari.

Parakkiin sijoitetaan kaikki neuvolan palvelut.

Asiakkaiden sisäänkäynti on parakin eteläpäädyssä. Sisälle tultaessa ensimmäisenä on odotusaula, neuvolahenkilökunnan huoneet on sijoitettu käytävälle.

—Mahduimme tänne kaikki — juuri ja juuri. Yksi seinä piti pystyttää lisää, jotta saatiin tarvittava lisähuone, Pollari kertoo.

Parakin viereen perustetaan seitsemän autopaikkaa neuvolaan asioimaan tuleville.

—Ei tarvitse sitten esimerkiksi liukkaalla kävellä terveysaseman etupihalta asti tänne.

Härkätien terveyskeskuksen Liedon pääterveysasemaa on remontoitu viime vuosina. Nyt alkava neuvolan ja muun hallintopäädyn saneeraus on kunnostusvaiheista viimeinen.

 

Koko neuvola saadaan samaan paikkaan

 

Neuvolan tilat olivat jo remontin tarpeessa, Pollari toteaa. Tarvittiin paitsi päivitystä myös nykyistä enemmän huoneita. Lisäneliöt ovat välttämättömiä, jotta koko neuvolan henkilöstö, myös puheterapeutit ja psykologit, saadaan sijoitettua samalle käytävälle.

On sekä asiakkaan että henkilöstön etu, että koko neuvolan porukka työskentelee lähekkäin, Pollari sanoo.

—Henkilöstön kannalta on tärkeää, että olemme samoissa tiloissa. Yhteistyötä on helpompi tehdä, kun ei tarvitse lähteä kauemmas. Yhteisasiakaskäyntejä on esimerkiksi helpompi suunnitella.

Neuvolan tiloissa toimi aiemmin hammashoitola. Pollari odottaa, että remontin jälkeen nykyisen kliinisen ilmeen sijaan toimitiloista saataisiin ”lapsellisemmat”, eli paremmin neuvolan kohderyhmää palvelevat. Olisi enemmän ilmettä: väriä ja kuvia.

—Ja onhan uusi aina uusi. Saamme tänne esimerkiksi uudet kalusteet. Lattioita vaihdetaan, pintoja päivitetään ja seiniä siirretään, Heidi Pollari luettelee.

Vaikka neuvolan ja hallinnon pääty siirtyy remontin alle, muu terveysasema toimii normaalisti.

Neuvolaosaston remontti valmistuu näillä näkymin 19. joulukuuta.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.