Paikalliset | 11.08.2022 11:35

Keskuskoulun takaa puretaan rivitaloja

Keskuskoulun takaa puretaan rivitaloja

Lieto

Nuutti Ruokangas

Opintiellä Liedon lukion ja keskuskoulun takana olevat kaupungin omistuksessa olevat rivitalot puretaan. Purkujen tarkoituksena on tehdä tilaa uudelle keskuskoulun rakennukselle. Tulevaisuudessa koulu rakennetaan nyt purettavien rivitalojen alueelle Liedon koulukeskuksen ja Hämeentien välisen metsän reunassa.

Purettavissa rivitaloissa oli yhteensä kahdeksan asuntoa, joista kolmessa toimi keskuskoulun erityisopetusta ja viidessa asuttiin normaalisti. Asunnot ovat tyhjentyneet heinäkuun loppuun mennessä.

Purku-urakka alkoi tämän viikon maanantaina ja kestää 19. syyskuuta saakka, jonka jälkeen alueella kulkeminen on turvallista. Purkamisen suorittaa Totaalipurku Oy. Työ maksaa 89.000 euroa.

Työt sattuvat samaan aikaan koulun alkujen kanssa, jolloin liikenne työmaan vieressä lisääntyy huomattavasti kesäkuukausilta.

—Ideaalitilanteessa purkaminen olisi suoritettu kesälomien aikaan, myöntää Liedon kaupungin tilapalvelupäällikkö Marko Tähtinen.

—Meillä oli puolen vuoden irtisanomisaika ja osa asukkaista käytti koko ajan loppuun. Emme voineet heitä häätää ennen sen loppumista, Tähtinen toteaa.

Purkamisen seurauksena urakoitsija kuljettaa työmaalta tavaraa pois noin kymmenen kuormaa päivässä. Tähtisen mukaan purkutavaran kuljetusta pyritään painottamaan rauhallisempaan aikaan.

—Olemme esittäneet urakoitsijalle toivomuksen, että kuljetukset pyrittäisiin ajoittamaan oppituntien aikaan. Ensin puretaan talojen julkisivut, myöhemmin tulevat raskaimmat kuljetukset, kun murskataan betoniperustukset. Työlupa on sovittu 6—19 väliselle ajalle ja on pyydetty, että raskaat kuljetukset ajettaisiin sitten päivän päätteeksi.

Kuljetuksia helpottaa Kärpijoentiellä tehtyjen vesiputkisaneerausten edistyminen. Saneerausten takia kesällä autojen on täytynyt ajaa koulukeskukseen Ajurintien kautta, mutta keskiviikkona Kärpijoentien toinen kaista avattiin, mikä helpottaa myös koululiikennettä.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.