Paikalliset | 07.07.2022 08:51

Kesä on kiireistä aikaa pelastustoimessa

  • Varsinais-Suomen aluepalopäällikkö Sebastian Holm (vas.) ja Liedon paloaseman asemamestari Ari Ahdelmaa muistuttavat, ettei avotulta saa tehdä metsäpalovaroituksen ollessa voimassa.

  • Ari Ahdelmaa esittelee Liedon paloaseman letkupesuria. Pesurilla pestään myös muiden lähialueen asemien letkuja.

Lieto Keskikesä, hellettä piisaa ja useat työpaikat hiljentyvät heinäkuun ajaksi. Pelastuslaitoksille se kuitenkin tarkoittaa vuoden kiireisintä aikaa. Sitä ei kuitenkaan ensimmäiseksi uskoisi, sillä heinäkuisena arkipäivänä Liedon paloasemalla on todella hiljaista.

—Kesä on kiireisintä aikaa. Syksy ja kevät ovat rauhallisempia, talvella tulee liikenneonnettomuuksia, kertoo Varsinais-Suomen aluepalopäällikkö Sebastian Holm.

Kesällä tyypillisiä pelastustehtäviä tuottavat luonnollisesti maastopalot, joiden vaara kasvaa lämpöjaksojen pidentyessä.

—Maastopaloja on joko ihmisten sytyttämiä tai luonnollisesti syttyviä, kun esimerkiksi lintuja osuu sähkölinjoihin tai salamoi. Viime viikolla oli Salossa laajempi metsäpalo, joka oli laajuudeltaan 3,8 hehtaaria. Yleensä tällä alueella metsäpalot ovat noin hehtaarin laajuisia, Holm kuvailee.

Kuivalla säällä isokin palo saattaa syttyä jopa tupakasta. Oulun käräjäoikeudessa on esimerkiksi viime aikoina käsitelty Kalajoen viime kesän laajan metsäpalon mahdollista syttymistä poltetusta tupakasta.

Maastopalojen välttämiseksi Varsinais-Suomen pelastuslaitos tiedottaa metsäpalovaroituksista tiuhaan tahtiin esimerkiksi sosiaalisen median kanavillaan, ja viime aikoina isommilta paloilta on alueella toistaiseksi vältytty. Holm kiittääkin ihmisten valmiutta soittaa hätäkeskukseen herkästi, vaikka turhia käyntejä tulisikin. Varautumisesta kertoo myös se, että savua huomattaessa paloalueelle lähetään varmuuden vuoksi enemmän paloautoja.

—Lisäavun saapumisessa voisi kestää kauan, jos myöhemmin huomattaisiin sille olevan tarvetta, Holm toteaa.

Lisäksi päivittäin Varsinais-Suomen taivailla lentää kaksi kertaa metsäpaloja yläilmoista tarkkaileva lentokone.

—Sieltä näkee mahdolliset palot todella kauas, kuvailee Liedon paloaseman asemamestari Ari Ahdelmaa, joka on ollut lentokoneen kyydissä tarkkailulennolla.


Liedossa vuosittain noin 250 pelastustehtävää


Myös Liedossa on Holmin mukaan vuosittain noin 5—10 metsäpaloa, mutta toki muitakin pelastustehtäviä maakunnassa kesällä riittää. Varsinais-Suomessa saariston pelastustehtävät lisääntyvät loma-aikaan. Tehtävärepertuaariin kuuluu myös esimerkiksi eläinten pelastamista tai käärmeiden poistamista taloista.

—Liedon Zoolandiasta on jouduttu joskus 90-luvulla pelastamaan norsu, Ahdelmaa kertoo.

—Helteillä palovaroittimiin tulee monesti ongelmia ja ne aiheuttavat automaattisen hälytyksen, joka tarkistetaan. Yleensä niitä tulee päivittäin, mutta viime viikolla kun olin päivystämässä, yhden päivän aikana tuli kymmenen, Holm kertoo hellepäivien tyypillisistä tehtävistä.

Liedon paloasemalle hälytystehtäviä tulee vuosittain noin 600, joista vajaa puolet on oman kunnan alueelta. Muuten apua annetaan etenkin Turun itäpuolella, missä on paljon asutusta. Lisäksi hälytystehtävien jälkeen välineet tulee luonnollisesti huoltaa. Liedon paloasemalla on muun muassa letkupesuri, jolla pestään myös lähialueiden asemien käytettyjä letkuja.

—Näitä tehtävävastuita on jaettu eri asemien välillä, Ahdelmaa kertoo.

—Tiuhaan tahtiin varusteita huolletaan.

Varsinaissuomalaisia Holm ja Ahdelmaa muistuttavat, ettei avotulta saa tehdä metsäpalovaroituksen ollessa voimassa ja ettei risuja saa polttaa taajamassa vaikka varoitus ei olisi voimassa.

—Ja sen kolaripaikkojen kuvaamisen voisi lopettaa kokonaan, Ahdelmaa kommentoi.

Nuutti Ruokangas

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.