Paikalliset | 28.12.2023 09:55

Finlandia-voittaja muistutti lietolaisysejä lukutaidon tärkeydestä

Finlandia-voittaja muistutti lietolaisysejä lukutaidon tärkeydestä

Akseli Kauppinen (vas.), Viljami Kinnala ja Alex Lehtonen haastattelivat Magdalena Haita.

Magdalena Hain piti jo marraskuun lopulla vierailla Liedossa, mutta vierailuun tuli mutka. Kyseessä oli tosin erityisen iloinen mutka: Liedon sijaan Hai oli Helsingissä vastaanottamassa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoa.

Hai voitti palkinnon nuorille suunnatulla kauhuromaanillaan Sarvijumala. Voittajan valitsi muusikko Herra Ylppö, mutta myös yleisö äänesti Sarvijumalan suosikikseen lasten- ja nuortenkirjallisuuden ehdokkaista.

Vihdoin maskulaiskirjailija saatiin myös Lietoon. Liedon kirjasto ja Taatilan yläkoulun vanhempainyhdistys järjestivät kirjailijavierailun lukion auditoriossa.

Hai pääsi oppilaiden piinapenkkiin. Kirjailijaa haastattelivat yhdeksäsluokkalaiset Viljami Kinnala, Alex Lehtonen ja Akseli Kauppinen.

—Mitä Finlandia-palkinto sinulle merkitsee, Kauppinen tiedusteli heti alkajaiseksi.

—Se on suurin kirjallisuuspalkinto, jonka Suomessa voi saada, eli merkitsee paljon, Magdalena Hai totesi. Pelkkä ehdokkuus tuo jo näkyvyyttä ja voitto lisää huomiota entisestään.

Hai on ollut Finlandia-ehdokkaana aiemminkin, vuonna 2018 fantasiaromaanillaan Kolmas sisar. Kolmas sisar on ensimmäinen osa Royaumen aikakirjat -sarjaa, ja tällä hetkellä tekeillä on sarjan kolmas osa.

Oppilaat halusivat tietää, mitä Hai tekee Finlandia-palkinnon voittosummalla eli 30.000 eurolla.

—Sillä pystyn ostamaan itselleni työaikaa. Ei tarvitse kiirehtiä kirjoittamisessa niin paljon.

Kirjailijana saa olla itsensä pomo, mutta työ pitää saada myös rahoitettua.

—Ja se on vaikeaa. Tuloni koostuvat pienistä puroista ja niitä puroja pitäisi olla koko ajan paljon.

Hai kertoo, ettei lapsena haaveillut kirjailijan urasta. Vähitellen syntyi kuitenkin vahva tarve nostaa tarinat pöytälaatikosta muiden luettaviksi.

—Vuonna 2008 päätin, että minusta tulee kirjailija. Ensimmäinen kirja tuli ulos 2012.

Sarvijumala on ehdolla myös Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n jakaman Topelius-palkinnon saajaksi. Millaisia tavoitteita kirjailijalla on tulevaan?

—Varovaisia tunnusteluja on tehty, että jospa kirjastani joskus tehtäisiin elokuva. Se on seuraava iso maali — mutta hyvin iso ja pitkä, vielä kaukainen projekti.

—Haaveilen myös sarjakuvien ja miksei myös elokuvien käsikirjoittamisesta, Hai jatkoi.

 

Ei heti kivaa

Yhdeksäsluokkalaiset kysyivät kirjailijan näkemystä siihen, miksi lukutaito on niin tärkeä.

—Me elämme tekstien maailmassa, Magdalena Hai aloitti.

Pelkkien somekommenttien lukeminen ei riitä laajojen tekstien ymmärtämiseen.

—Aikuisten maailmassa täytyy esimerkiksi osata tehdä työhakemus, lukea sekavia pitkiä raportteja ja ammatista riippuen tehdä esimerkiksi tekstejä verkkosivuille.

Näissä ei kirjailijan mukaan pärjää, jos lukutaito ei ole tarpeeksi harjaantunut.

—Peruskoulussa, teidän ikäisenä, voi vielä pärjätä fiksuudella. Mutta opinnot hankaloituvat tästä. Lukiossa ja sitten yliopistossa ei enää pärjää, jos ei ole opetellut opiskelemaan.

—Lukutaito on kivijalka, jonka osaamiselle kaikki perustuu.

Kirjojen lukeminen — jos lukemista ei ole harjoitellut — ei ole aluksi kivaa. Hai muistutti, että aivot ovat lihas. Lukemista täytyy treenata. Ei penkistäkään nouse sataa kiloa ilman treenaamista.

—Ihan pienestä voi aloittaa. Ensin vaikka lukea 15 minuuttia päivässä. Siitä se lähtee vähitellen sujumaan. Lukemaan oppii vain lukemalla, Magdalena Hai totesi.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.